Neljäskymmeneskolmas pohde: Käsitekamppailut I – Toksinen maskuliinisuus

Kirjoittanut Petri Jones

Taannoisessa feminismiä käsittelevässä pohteessani viittasin käsitekamppailuihin, joita käydään niin tietoisesti kuin tiedostamattomastikin tiettyjen käsitteiden merkityssisällöistä sekä siitä, millaisia konnotaatioita käsitteisiin yhdistetään ja millaisiin konteksteihin ne liitetään. Suorastaan huusi pohde tällaisiin kamppailuihin käymään silloin, kun tämä on oikeutetuksi nähtävä.

Tällä pohteella käynnistyvä pohdesarja onkin taisteloihin käyvä. Sarjan tarkoituksena on nostaa esiin joitain käsitteitä, joiden merkityssisältö on jossain määrin kiistanalainen tai joihin kohdistuu jonkinlaisia merkityksen hämärtämiseen tähtääviä pyrkimyksiä. Pohteissa on tavoitteena avata kulloinkin käsitellyn käsitteen merkityksiä nykyisessä kielenkäytössä tahi joissain tietyissä, rajatummissa konteksteissa sekä sitä, millaisiin suuntiin merkityksiä kenties pyritään viemään. Tämänkaltaiset arvostelmat toki perustuvat lähinnä kirjoittajan varsin subjektiivisiin näkemyksiin asiaintilasta. Totuuksia emme siis tule tarjoamaan mutta näkökulmia ja mielipiteitä kylläkin. Täysin mahdollista on tosin sekin, ettemme tule tarjoamaan niitäkään ja pohdesarja päättyy ensimmäiseen osaansa.

Valinnat veitsenterällä

Ensimmäiseksi käsitekamppailukäsitteeksi valikoitui toksinen maskuliinisuus. Valinnan takaa löytyy kanssablogistin kanssa käymäni keskustelu, mi vähemmän yllättäen oli CMX-viittauksin kyllästetty. Tosin oli järkeenkäypä syy CMX-viittausten olemassaoloon: keskustelu käsitteli CMX-viittauksin kyllästettyä saateluonnosta pohteelle. Saatteissahan ovat CMX-viittaukset luonnollinen asiaintila, keskusteluissa eivät.

Kovin pontevasti en kuitenkaan halaja CMX:ää ja toksista maskuliinisuutta toisiinsa yhdistää, joten asiaan harhapoluilta rientäkäämme, pohteen suuntaa suunnatonta etsimään. Mainitun saatteen luonnosversion CMX:n Veitsenterä-kappaletta mukailevissa kohdissa laulun miehen taakkaan viittaava osuus yhdistettiin alun perin toksiseen maskuliinisuuteen tavalla, jota en enää tarkoin muista mutta jota kohtaan tuntemani negatiiviset emootiot olivat riittävän suuret saamaan minut ne saatteenkirjoittajalle seuraavin sanoin esiintuomaan:

Sanon kuitenkin suoraan sen, että olen kyllä sitä mieltä tästä asiasta, että: en pidä toksinen maskuliinisuus -asiasta saatteessa. En hahmota sen viittaussuhdetta pohteessa esitettyyn, koska en taida käsitellä lainkaan – tai ainakaan eksplisiittisesti – miesolentoihin kohdistuvaa vallankäyttöä ja kielessä ilmeneviä kulttuurisia oletuksia […]. Tällöin on nähdäkseni vaara, että saatteen viittaus tulkitaan ilmiön vähättelyksi – koska on käsittääkseni niinkin, että termi on aktiivisen käsitekamppailun alla, jossa (siellä kamppailun alla) jotkut sen nimenomaan naurunalaiseksi nonsenseksi haluavat esittää.

Muokkausehdotteeni nieli Rintala ahnaasti ja nautinnollisesti, vaikka tässä kenties onkin asianmukaista todeta, että myös viaton tulkinta saatteen tekstinkohdasta oli erittäin mahdollinen. Kun kyse kuitenkin oli ja on termistä, jonka hyödyllisyydestä on olemassa myös typeriä näkemyksiä, oli viallisten tulkintojen tekomahdollisuuksien poissulkeminen nähdäkseni tarpeen. Termiin itseensä seuraavaksi siirtykäämme, raavaan miehen lailla käsitekamppailun tuoksinaan – kielellisten valintojen perusteella selvästikin siis tässä vaiheessa vielä myrkkyä täynnä mutta väsyneen ja typerän taakan jo harteillamme tuntien.

Mitä on toksinen maskuliinisuus?

Toksinen maskuliinisuus oli vuonna 2018 Kielitoimiston sanapoimintojen joukossa – tässä yhteydessä käsite määriteltiin näin: ”’myrkyllinen miehisyys’, korosteinen miehisyys, joka asettaa miehenä olemiselle liian ahtaat rajat”. Hivenen laajemmin käsitettä avaa feministinen miesjärjestö Miehet ry, jonka mukaan ”[h]aitalliseen mieskulttuuriin ja myrkylliseen miehisyyteen liittyvät kapeat sukupuoliroolit ja kulttuuriset normit eli yhteisölliset tavat toimia. Näihin rooleihin liittyy esimerkiksi tarpeeton kovuus, taipumus ratkaista ongelmia väkivaltaisesti ja tunteista puhumattomuus. Lisäksi miehiin kohdistuu usein oletuksia siitä, että heidän tulisi toimia tietyllä tapaa.”

Kuitenkin käytetään käsitettä yhtä lailla myös yllä mainittujen asiantuntijatahojen määrittelemistä merkityksistä poikkeavilla tavoilla. Pääosin tässä on kyse joko pyrkimyksestä saattaa termi naurunalaiseksi esimerkiksi vääristelemällä sen merkitystä (miehisyys on myrkyllistä ylipäänsä, kyseessä on feministinen salajuoni maskuliinisuuden kieltämiseksi) vaikkapa ideologisista syistä tai silkasta ymmärtämättömyydestä. Tällä tavoin käsitteen merkityskenttä hämärtyy.

Kun termi ymmärretään tahallisesti väärin esittämällä, että sitä käyttävät tahot haluaisivat estää tiettyjen (kulttuurisesti vallalla olevien) miehisyyden tapojen esittämisen, on käytännössä päädytty osion aluksi esittämieni merkitysten vastaiseen näkemykseen: käytännössähän esimerkiksi Miehet ry pyrkii siihen, että hyväksyttyjä miehenä olemisen tapoja olisi nykyistä enemmän – että miehisyyttään olisi mahdollista esiintuoda myös normista poikkeavin tavoin. On vaikea välttyä ajatukselta, että termin naurettavaksitekemispyrkimyksissä on todellisuudessa kyse pyrkimyksestä estää normipoikkeamat – siis pitää kapeat sukupuoliroolit kapeina.

Toksinen maskuliinisuus käytännössä

Toksinen maskuliinisuus vaikuttaa ihmisten arkielämässä monin tavoin. Ilmiö operoi vähintään kahdella tasolla: yhtäältä tukien haitallisia käyttäytymismalleja kuten fyysisen voiman arvon korostamista ongelmanratkaisumallina sekä ajattelutapaa, jossa avun pyytäminen on heikkoutta, ja toisaalta pitäen kulttuurissa vallitsevasta normista poikkeavia miehenä olemisen tapoja alempiarvoisina – jonain, jota tulee hävetä.

Yhtäältä toksisen maskuliinisuuden puitteissa haitallisia – suorastaan myrkyllisiä, tahikka toksisia – käyttäytymismalleja siis pidetään miehelle sopivina. Esimerkiksi kouluympäristössä fyysisellä tasolla tapahtuva koulukiusaaminen (joka tunnetaan myös pahoinpitelynä) ja erinäinen häiriökäyttäytyminen on sallitumpaa pojille kuin tytöille (ns. pojat on poikia -ajattelu). Tämä ohjaa miehiä jo nuorena ajattelemaan väkivaltaisten ongelmanratkaisumallien olevan hyväksyttäviä ja kenties jopa jotain sellaista, mitä mieheltä voidaan odottaa. Kun tämä yhdistetään siihen, että tunteista puhuminen tai niiden näyttäminen – vaikkapa itkeminen – ei miehelle sopivaa ole, päästään tilanteeseen, jossa väkivalta näyttäytyy mahdollisena ja suorastaan hyväksyttävänä tapana käsitellä tunteita. Ei vaadi järin suurta päättelykykyä havaita, että toksisen maskuliinisuuden kulttuurilla on selvä yhteys esimerkiksi parisuhdeväkivallan yleisyyteen.

Toisaalta taas perinteisestä miehen roolista poikkeavasti käyttäytyviä yksilöitä leimataan erinäisin tavoin epäonnistuneiksi ja pyritään ohjaamaan kohti oikeanlaiseksi miellettyä, ainoaa oikeaa miehisyyttä. Esimerkiksi tietynlaiset, tytöille sopiviksi katsotut lelut koetaan usein pojille epäsopivammiksi kuin pojille mielletyt tytöille – tyttö leluautojen parissa hyväksytään siis helpommin kuin poika leikkimässä nukeilla. Sivuhuomiona voinee mainita, ettei tämänkaltainen asiain tarpeeton sukupuolittaminen myöskään helpota sellaisten henkilöiden elämää, joiden olemassaolon kahteen sukupuoleen perustuva käsitys sukupuolesta unhoittaa.

Vastaavanlaista sukupuolen mukaan tapahtuvaa eriytymistä esiintyy niin opiskelumaailmassa kuin työelämässäkin, ja tämä rajoittaa kaikkien sukupuolten edustajien toimintamahdollisuuksia. Vaikka Suomessa – niin sanotussa tasa-arvon mallimaassa – ketään harvemmin varsinaisesti estetään tekemästä normista poikkeavia valintoja, vaatii normista poikkeaminen aina sellaista rohkeutta, jota kaikilla ei ole eikä kenelläkään pitäisi vaatia olevan.

Samat rakenteet, jotka ohjaavat miehiä kohti tietynlaista miehisyyttä, myös ohjaavat ei-miehiä olemaan käyttäytymättä tavoilla, jotka miehisyyteen yhdistettyinä on varattu yksinomaan miehille. Esimerkiksi johtotehtävissä samanlainen käytös tulkitaan meriitiksi miehelle mutta paheeksi naiselle: vaikeita päätöksiä päättäväisesti täytäntöön vievä miesjohtaja on kova jätkä ja hyvä voimakas johtaja, joka uskaltaa tehdä mitä pitää, kun taas samoin toimiva naisjohtaja on jääräpäinen bitch, joka sivuuttaa muiden mielipiteet. Täysin toisenlaisesta kontekstista repäisty esimerkki: runsaasti irtosuhteita harrastava mies on äijä ja kova panomies mutta nainen tietysti täysi lutka.

Vastaavalla tavalla miesten kapeat sukupuoliroolit liittyvät usein jollain tavoin siihen, että ”naismaisiksi” mielletyt, siis naisiin kulttuurisesti yhdistetyt, käyttäytymismallit ovat jotain sellaista, mitä miehen tulee välttää. Patriarkaalisesti järjestäytyneessä yhteiskunnassa naiseus on mieheyttä vähempiarvoista, jolloin feminiinisesti käyttäytyvä mies muodostaa uhkan yhteiskuntajärjestykselle. (Samoin uhkaavia ovat toki myös maskuliinisesti, esimerkiksi edellisessä kappaleessa kuvatulla tavalla käyttäytyvät naiset.)

Tällaiseen ajattelutapaan perustuvat myös tietyt Internetin syrjäsivuilla halventamismielessä käytettävät termit kuten cuck ja soy boy. Esimerkkitermeissä naisiin yhdistetyt sosiaaliset normit (alisteinen asema parisuhteessa) ja feminiinisiksi mielletyt käyttäytymismallit (kasvissyönti) näyttäytyvät mieheen yhdistettynä erityisen negatiivisessa valossa, ja nimityksiä käytetäänkin lähinnä kuvailun kohteena olevan henkilön maskuliinisuuden kyseenalaistamistarkoituksessa. Ensin mainitun nimityksen merkityskentän laajentumista spesifimmästä aisankannatusrelaatioisesta termistä kohti yleisempää tasoa selvittää tekstissään ansiokkaasti suomensuojelija.

Blogisti ja kissa. Stereotyyppisesti koiria pidetään maskuliinisina ja kissoja feminiinisinä lemmikkeinä. Miesten kissoja kohtaan osoittama hellyys voidaankin nähdä radikaalina, toksisen maskuliinisuuden vastaisena tekona – näin haluaa ainakin kirjoittaja ajatella. Ks. lisää esim. Australian Broadcasting Corporation.

Taistelon lopputulos

Voi olla, että toksinen maskuliinisuus on terminä sellainen, joka ei merkitysalaansa täydellisesti esiintuo, mutta tämä ei termeille järin epätyypillistä ole. Sen kuvaama ilmiö puolestaan on todellinen, ja jonkinlainen termi ilmiötä kuvaamaan tarvitaan. Toksinen maskuliinisuus lienee vakiintunut suorahkona käännöksenä englanninkielisestä termistä toxic masculinity, mitä voi pitää epäoptimaalisena, mutta minkäs teet. Noh – kun nyt kysytään, niin henkilökohtaisesti toivon toki, että teet samoin kuin minä: puolustat termin yhdistymistä siihen merkitykseen, joka esimerkiksi Miehet ry:n sille tuottamassa selityksessä kuvataan.

On toki mainittava, että termille on olemassa myös varsin mainio kotoperäinen vastine: ahdasmiehisyys. Sen alkuperäisestä keksijästä en ole varma, mutta tietoisuuteeni se lienee tullut täältä. Suomemmuutensa lisäksi termi olisi – toisin kuin toksinen maskuliinisuus – leikkisähkö ja veisi ahdasmielisyys- ja ahtauskonnotaatioillaan ajatukset välittömästi kapeisiin sukupuolirooleihin. Toksinen maskuliinisuus on kuitenkin jo siinä määrin vakiintunut termi, ettei sitä missään tapauksessa kannata hylätä – joskin rinnakkaisterminä ahdasmiehisyys voisi olla käyttökelpoinen. Millään muulla tavoin ei ahdasmiehisyys sitten käyttökelpoista olekaan – avaramiehisyyteen kaikkia sen sijaan kannustan!