Neljäskymmenestoinen pohde: Kääntämisen mahdottomuus

Tämän pohteen pääajatuksen voi yksinkertaistaen ja jossain määrin kärjistäen esittää seuraavanlaisessa muodossa: kääntäminen on mahdotonta, mutta tämän ei tule antaa estää kääntämistä. Teesi voi vaikuttaa paradoksaaliselta, minkä vuoksi esitän siitä alla myös vähemmän yksinkertaistetun, pohteen mittaisen version.

Pohteenkirjoitannalle sysäyksen antoi aiemman pohteen julkaisua edeltänyt keskustelu, mi liittyi johonkin pohteen varhaisen version jo unohdukseen vaipuneeseen  muotoiluun. Kyse kohdassa oli jotakuinkin siitä, että englanniksi ei tietyn suomeksi ilmaistun asian tuntuja kyettäisi ilmaisemaan – ja tarkennuksena lausuntoa kohtaan esittämääni ihmettelyyn kanssablogisti Rintala selvensi viittaavansa tilanteisiin, joissa ”tunnun luoja on essentiaalisesti juuri suomen kieli, esimerkiksi nokkeluus homonyymeillä”.

Sysäys ei ollut järin vahva, sillä – kuten aiemman pohteen julkaisupäivämäärästä voi itsekin arvioida – asia hautautui pohdeaihioiden kaatopaikalle hyväksi toviksi, kunnes siihen tänä kesänä päätin palata. Vastaukseni yllä esitettyyn näkemykseen olkoon alla sellaisenaan; sitä voimme pitää lähtökohtana pohteen teesille:

Tokikaan ei käännetty teksti samanlaista tuntua milloinkaan luo kuin alkuperäinen, muttei toisaalta alkuperäinenkään teksti kaikille sen lukeville ihmisille. Tässä mielessä on kääntäminen mahdotonta. Mainittujen kaltaisten asioiden ilmaisemista toisella kielellä pidän erittäinkin mahdollisena, jos hyväksymme kääntämisen parhaimmillaankin tuntujen approksimointiin kykenevänä toimintana.

Mahdoton kääntäminen: kääntämisen tarkoitus ja tulkintojen maailmat

Kääntämisen mahdottomuus ei ole millään tavoin originelli ajatus. Käännöstieteessä (täydellisen) kääntämisen mahdottomuutta on esiintuonut moni taho aina Eugene Nidasta lähtien – joka toki huomautti, että epätäydellinenkin käännös voi olla erinomaisen hyvä. Jos kääntäminen kuitenkin olisi toimintana mahdotonta, olisi vaikeaa ymmärtää, mitä suuri osa maailmassa olevista, käännöksiksi nimetyistä teksteistä on.

Voitaneen siis sanoa, että kääntäminen on toimintana mahdollista, mutta teoreettisessa mielessä kääntämisen mahdollisuus riippuu sen määritelmästä – millaista vastaavuutta käännökseltä vaaditaan, jotta sen voi ajatella käännökseksi. Tähän – siis keskusteluun esimerkiksi käännöksen ja adaptaation suhteesta – emme kuitenkaan tässä yhteydessä mene sen syvemmälle vaan lähestymme kääntämisen mahdottomuutta sen tarkoituksen kautta.

Voi toki perustellusti olla montaa mieltä siitä, mikä kääntämisen tarkoitus on – esimerkiksi skopos-teorian mukaan keskeistä on toteuttaa käännöksen skoposta, tavoitetta, jolloin samankin tekstin eri käännöksillä voi olla erilaiset funktiot. Jos käännöksen tavoitteena on ensisijaisesti esimerkiksi informaation välittäminen, täytyy käännöksessä painottaa aivan eri asioita kuin silloin, kun keskeisempää on tietynlaisen tunnelman välittäminen.

Tähän kontekstiin riittää kuitenkin nähdäkseni yksinkertaistettu versio kääntämisen tarkoituksesta. Tyypillisesti käännöksen tavoitteena voitaneen nähdä olevan pyrkimys välittää lukijalle tiettyjä merkityksiä ja vaikutelmia, jotka vastaavat alkutekstin lukijoilleen välittämiä. Tähän muotoon yksinkertaistetun tarkoituksen avulla voimme kääntämisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia oivallisesti tarkastella.

Kissoille mikään ei ole mahdotonta.

Ajatelkaamme maailmastamme löytyviä tekstejä sekä niitä lukevaa moninaista ihmisjoukkoa. Harva väittänee, että mikään yksittäinen teksti tulkittaisiin aina, lukijasta ja luentatilanteesta riippumatta, tismalleen samalla tavoin kaikkine sivumerkityksineen. Joku kenties voisi esittää tilanteen olevan tällainen yksittäisestä sanasta koostuvan tekstin kohdalla, mutta tätäkään en itsestäänselvyytenä pitäisi. Ihmisten tulkintoihin vaikuttavat tulkintatilanteen ohella muun muassa heidän ainutkertainen henkilöhistoriansa, taustansa ja ominaisuutensa. Pidempien tekstien kohdalla tulkintojen eriävyydet näkyvät erityisen selvästi esimerkiksi kaunokirjallisten teosten tulkinnassa – absoluuttista yksimielisyyttä teosten merkityksestä harvemmin vallitsee.

Kun jo yksittäisen tekstin kohdalla sen tulkinnat ja aiheuttamat reaktiot vaihtelevat lukija- ja tilannekohtaisesti, lienee selvää, että sama pätee myös silloin, kun tekstin käännämme toiselle kielelle ja vertaamme erikielisten versioiden välittämiä merkityksiä. Luonnollisestikin huonon käännöksen kohdalla alkutekstin ja käännöksen merkitykset eroavat toisistaan huomattavan paljon, mutta erityisen onnistuneenkin käännöksen tapauksessa tulkinta on aina väistämättä erilainen kuin alkutekstin kohdalla.

Mikäli kääntämisen perustarkoituksena pidetään yllä esitetyllä tavalla tietynlaisten vaikutelmien ja merkitysten välittämistä lukijalle ja mikäli näiden tulisi aina olla samanlaisia, on selvää, että kääntämisen voi perustellusti sanoa olevan mahdotonta. Toisaalta yhtä lailla voimme jatkaa ajatusta kaikkeen muuhunkin kommunikaatioon ja katsoa ihmisten välisen viestinnän ylipäänsä olevan mahdotonta – jos hyväksyttävää on vastaavalla tavalla vain täydellinen erilaisten merkitysten välittäminen tismalleen siinä muodossa kuin utteranssin lausuja tahi kirjoittaja halajaa. Kääntäminen ei siis yksin ole mahdottomuutensa kanssa.

Se pointti, jonka yllä yritän tehdä, on seuraava: teksti – olipa kyseessä käännös tahikka ei – altistuu aina tulkinnalle, mi prosessina on sellainen, jota kirjoittaja sen paremmin kuin kääntäjäkään ei voi hallita. Tekstin laatija voi toki valinnoillaan edesauttaa sitä, että tekstin sanoma on mahdollisimman yksiselitteinen (mikäli näin halutaan – monitulkintaisuushan on hyve esimerkiksi tietyissä poliittisen sfäärin teksteissä tai joissain kaunokirjallisissa konteksteissa), mutta lopullisen tulkinnan tekee aina tekstin lukija kirjoittajan intentioista riippumatta.

Mahdoton kääntäminen: merkitysten kultaiset kentät

Pohteen kirjoittamiseen henkilöni ajaneessa keskustelunpätkässä erityinen fokus oli kulttuurisidonnaisissa lausahduksissa. On totta, että tämän kaltaisia kielellä leikittelyjä harvemmin kyetään kääntämään ns. suoraan – mutta suoraa tai sanasanaista kääntämistä pidetäänkin käännöspiireissä varsin universaalisti huonona toimintamallina sen vuoksi, että käännettävän yksikön tulisi lähtökohtaisesti olla koko teksti, ei sana. Toisin sanoen: jos tekstistä käännetään sanat yksitellen, voivat sanat olla sanoina käännetty ”oikein”, mutta niistä lopputulemana muodostuva teksti on mitä todennäköisimmin mahdoton ymmärtää tai vähintäänkin huikaisevan epäkoherentti.

Kulttuurispesifejä tekstinkohtia kääntäessään kääntäjä voi esimerkiksi lisätä kulttuuripiiriin kuulumattomalle kohderyhmälle kohtaa avaavan selitteen, olla selittämättä mitään erikseen, käyttää vastaavaa, kohderyhmän kulttuurille tuttua ilmausta tai poistaa viittauksen kokonaan – järkevä toimintatapa riippuu esimerkiksi siitä, halutaanko käännöksen olevan kotouttava vai vieraannuttava ja kuinka relevantti juuri kyseinen asia on tekstikokonaisuuden ymmärtämiselle. Esimerkiksi kaunokirjallisen teoksen juoneen ratkaisevasti vaikuttava kulttuurispesifi asia lienee seikkaperäisesti selitettävä, kun taas ns. lisäväriä antavana heittona tekstiin lisätty viittaus voidaan usein jättää selittämättä.

Tärkeä huomio yllä olevaan on kuitenkin se, ettei kulttuurispesifisyys ole kielen kokonaisuudessa millään tavoin poikkeuksellinen ilmiö. Kielelliset nokkeluudet voivat toki saada kääntäjän erityisesti hiuksiaan repimään, mutta käytännössä kaikki kieleen kuuluvat sanat ovat jossain määrin kulttuurispesifejä – niiden merkityskentät eivät uskoakseni koskaan täydellisesti vastaa toisen kielen käännösvastineena käytettävää sanaa. Käännösvastineen valinnassa tehdään siis aina kompromisseja sen suhteen, mitä alkutekstissä tehtyjen valintojen konnotaatioita käännöksessä halutaan painottaa. Tässä kääntäjän kulttuurinen ymmärrys on keskeisessä roolissa.

Juuri tähän – sanojen merkityskenttien eroavaisuuksiin – kääntämisen mahdottomuus (kuten myös sanasanaisen kääntämisen huonous) nähdäkseni osaltaan palautuu: kaikkia alkutekstiin sisältyviä konnotaatioita on yksinkertaisesti mahdotonta välittää, ja kääntäjä on se taho, joka tekee valinnat välitettävien merkitysten suhteen. Näin muodoin hyvä kääntäjä useimmiten tekee järkeviä valintoja, jotka suurin osa lukijoista hyväksyy sen kummempia ajattelematta – mutta eivät suinkaan kaikki lukijat. Koska lukijat tulkintoinensa ovat yksilöitä, ei sama käännös välttämättä eri lukijoille edusta parhainta mahdollista käännöstä. Täydellinen käännös siis on vain unta ja valhetta – erilaiset valinnat käännöksessä välitettävien merkitysten suhteen voivat myös olla vallankin perusteltavissa ja luonnollisesti riippuvat myöskin käännöksen funktiosta.

Mahdollinen kääntäminen?

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että kääntäminen on mahdotonta sikäli kuin sillä tarkoitetaan täsmälleen samanlaisten merkitysten välittämistä käännöksen lukijoille kuin alkuteksti välittää lukijoilleen. Käytännössä täydellisesti puhujan tai kirjoittajan intentioiden mukaisia merkityksiä ei kuitenkaan kyetä minkäänlaisessa kommunikaatiossa välittämään niin kauan kuin kommunikaation osapuolia ja näin ollen tulkitsijoita on useampi kuin yksi – ja tämän myötä kääntäminen kommunikaation muotona ja sitä myöten tulkintojen approksimoijana on yhtä lailla mahdollista kuin kommunikaatio ylipäänsä.

Haluaapa kääntämisen yllä olevan (sekä muiden relevanttien seikkojen) perusteella katsoa mahdottomaksi tahi mahdolliseksi, on se joka tapauksessa sellaista toimintaa, jota maailmassa tarvitaan. Kääntäjänä nöyrä toiveeni on, että pyydätte mahdotonta.

Neljäskymmenesensimmäinen pohde: Kieliasiantuntijuus ja omat preferenssit

Kirjoittanut Petri Jones

Totisesti on henkilölläni mielipiteitä siitä, millainen kielenkäyttö riemumieltä tuottaa tahikka syvimpiin alhoihin aatokset saattaa. Henkilöni toimintaa erityisen tarkoin seuraavat tahot voivat kuitenkin pohtia ja jopa ääneen lausua seuraavaa: jos, armahin kielimestari, edustavat esimerkiksi tällä sivustolla nähtävillä olevat pohteenne sellaista kieltä, jota preferoitte, miksi ovat ammatillisesti tuottamanne tekstit poikkeuksetta – sillä jokaisen niistä olen lukenut – niin kovin erilaisia? Tämän pohteen muodossa vastaan sinulle, obsessiivisesti elämääni havainnoiva lukija.

Kieltä siis ammatikseni käytän; toimin kääntäjänä niin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa kuin Osuuskunta Kääntövoimassa. Näissä puitteissa tuotan ehdottoman erilaista kieltä kuin esimerkiksi tässä pohteessa. Näin on, vaikka huomiotta jättäisimme sen tosiseikan, että kummassakin lopputuote on tyypillisesti englantia – edellisen virkkeen väittämä pätee yhtä lailla myös suomenkielisiin ammatillisiin tuotoksiini.

Yksinkertaisen syyn voimme kuitenkin yhdessä löytää eroavaisuuksille, kun asiaa mietimme yhtä tarkoin kuin selvästikin elontaivaltani olet observoinut, sinä iljettävä hyypiö: henkilölleni mieluisimmat kielenkäyttötavat eivät välttämättä – eivätkä useinkaan – ole sellaisia, jotka toimeksiantojen konteksteihin sopivimmiksi arvioin.

Kieliasiantuntijan tulee tuottamansa teksti laatia parhaan kykynsä mukaan sen todelliseen kontekstiin sopivaksi omista preferensseistään liiemmälti välittämättä. Jossain määrin samoin voi toimia – ja suurin osa varmasti myös toimii – henkilökohtaisemmissakin konteksteissa; vaikkapa kirjoittaa hivenen eri tavoin vain omaan käyttöönsä tarkoittamissaan muistiinpanoissa, sosiaalisessa mediassa käymissään keskusteluissa, vanhemmilleen lähettämissään postikorteissa tai vaikkapa kanssablogistilleen lähettämissään, tarpeettoman eroottissävytteisissä sähköpostiviesteissä – jollaisista en toki mitään henkilökohtaisesti tiedä. Mikäli kuitenkin toimisi henkilökohtaisissa konteksteissa toisin – siis konteksteista ja konventioista suurempia välittämättä kirjoittelisi omien mielihalujensa mukaan miltei mitä vain minne vain – ei samalla tavoin aseta ammatillista osaamistaan kyseenalaiseksi kuin siinä tapauksessa, että toimisi näin kielen ammattilaisen roolissa.

Keskeiseksi yllä esitellyssä tilanteessa nouseekin erinomainen erilaisten kontekstien tuntemus ja kielitaju, jotta kielen ammattilaisena osaa erottaa henkilökohtaiset preferenssinsä kontekstuaalisista vaatimuksista. Myös ammatillisissa konteksteissa on toisinaan hyvä irrottautua konventioista, mutta tämä tulee tehdä harkiten, jotta lopputulos näyttäytyy esimerkiksi kielellisenä oivalluksena pelkän kömmähdyksen sijaan – siis kliseisesti ilmaistuna tuntea säännöt, jotta niitä voi rikkoa. Mahdottomuuksia ei tule vaatia; selvää on, että kääntäjän oma ääni näkyy tekstistä jossain määrin – ja jonkin tyyppisissä teksteissä tällaiseen asiantilaan suhtaudutaan hyvinkin suopeasti. Esimerkiksi kaunokirjallisuuden kääntämisessä kääntäjän äänen näkyminen on tiettyyn – joskin eittämättä subjektiiviseen – rajaan saakka (kääntäjän kirjaimellisesti käyttämän) vallankin positiivinen seikka.

Osatekijä Tractatuksessa käyttämäni ja ammattimaisten tekstiluomuksieni kielen eroavaisuuksien välillä on seuraava: Tractatuksen tyyppiset mediat – ne, joissa henkilöni päätäntävaltaa eivät liiemmin rajoita kuin omat estoni, kulttuurinen hyväksyttävyys ja muut vastaavat seikat – tarjoavat alustan esiintuoda tismalleen sellaista kielenkäyttöä kuin kulloinkin ja kulloisessakin mielentilassa esiin halajan tuoda. Työrelaatioisissa konteksteissa rajaavia tekijöitä on enemmän: asiakkaan toiveiden, toimeksiannon kriteerien, ammatillisen maineen luomien odotusten ja konventioiden noudattamisen odotuksen kaltaisia. Kun otamme huomioon, että näiden rajoitusten sekä henkilökohtaisten mieltymysteni polut eivät välttämättä kaikilta osin ole yhteneväiset, voimme mahdollisesti ymmärtää tarpeen rajoittamattomampaan tekstintuotantoon.

Ammattikissa välittää ainoastaan omista preferensseistään.

"Esimerkkejä!" huudahdat tässä vaiheessa, rakas stalkkerini. Pitkin hampain joudun vaatimuksesi oikeutetuksi myöntämään; toden totta ne voisivat aihepiiriä valaista. Edellisen virkkeen sanajärjestys on varsin oiva, yksinkertainen esimerkki; henkilökohtaisesti sitä pidän verrattain miellyttävänä, mutta ymmärrän samassa myös sen, että moni sitä outona voi pitää – enkä totisesti kepein perustein käännökseen sanoja asettelisi vastaavan kaltaiseen järjestykseen. Yhtä lailla Tractatuksessa käyttämälleni kielelle ominaista virkkeiden polveilevuutta – ajatusviivain ja puolipisteiden rikkomaa ajatusvirtaa – en ammattimaisiin tuotoksiini herkästi niissä määrin sisällyttäisi kuin tässäkin kappaleessa ja virkkeessä kyseistä ilmiötä voimme havaita esiintyvän; totisesti en. Luonnollisesti alkutekstin lauserakenteiden ollessa monimutkaisia on käännöksenkin hyvä seurata samalla, mutkittelevalla linjalla. Tämän mutkittelun tulee kuitenkin perustua nimenomaan alkutekstin ominaispiirteisiin tai muihin toimeksiannolle relevantteihin seikkoihin, ei henkilökohtaisiin mieltymyksiini.

Yhtä lailla on sanatasolla Tractatuksen kielellisissä valinnoissa sellaisia, jotka eivät useinkaan oivallisimmilta vaihtoehdoilta vaikuta ammatillisissa konteksteissa. Voisin esiintuoda useita tahikka ainakin joitain tällaisia sanoja, joiden asemesta kannattaa toimeksiannoissa käyttää yleensä jotain aivan muuta. Tractatuksen ulkopuolellakin poikkeaa henkilökohtaisissa teksteissä käyttämäni kieli kieliammattilaisena tuottamastani – esimerkiksi englantini on kotitaustani ja suomalaisessa koululaitoksessa preferoidun kielivariantin sekä toisaalta mediassa ja populaarikulttuurissa yleisimmin esillä olevan kielivariantin yhteisvaikutuksesta amerikan- ja brittienglannista muodostuva epälooginen sekasotku, kun ammatillisissa konteksteissa lähes poikkeuksetta tulee kielen seurata varsin tarkoin yhtä kielivarianttia.

Kenties yllä on jonkinlainen vastaus esitetty alun kysymykselle. Tekstitason lisäksi preferenssejään voi toki ammattilainen esiintuoda myös siinä, millaisia toimeksiantoja vastaanottaa – mikäli taloudelliset realiteetit tämän sallivat. Muita kehotan harkintaansa käyttämään preferenssiensä esiintuomisessa tai tuomatta jättämisessä – harkintaa ja kielen ammattilaisia. ;)