tiistai 13. elokuuta 2019

Neljäskymmenestoinen pohde: Kääntämisen mahdottomuus


Tämän pohteen pääajatuksen voi yksinkertaistaen ja jossain määrin kärjistäen esittää seuraavanlaisessa muodossa: kääntäminen on mahdotonta, mutta tämän ei tule antaa estää kääntämistä. Teesi voi vaikuttaa paradoksaaliselta, minkä vuoksi esitän siitä alla myös vähemmän yksinkertaistetun, pohteen mittaisen version.

Pohteenkirjoitannalle sysäyksen antoi aiemman pohteen julkaisua edeltänyt keskustelu, mi liittyi johonkin pohteen varhaisen version jo unohdukseen vaipuneeseen  muotoiluun. Kyse kohdassa oli jotakuinkin siitä, että englanniksi ei tietyn suomeksi ilmaistun asian tuntuja kyettäisi ilmaisemaan – ja tarkennuksena lausuntoa kohtaan esittämääni ihmettelyyn kanssablogisti Rintala selvensi viittaavansa tilanteisiin, joissa ”tunnun luoja on essentiaalisesti juuri suomen kieli, esimerkiksi nokkeluus homonyymeillä”.

Sysäys ei ollut järin vahva, sillä – kuten aiemman pohteen julkaisupäivämäärästä voi itsekin arvioida – asia hautautui pohdeaihioiden kaatopaikalle hyväksi toviksi, kunnes siihen tänä kesänä päätin palata. Vastaukseni yllä esitettyyn näkemykseen olkoon alla sellaisenaan; sitä voimme pitää lähtökohtana pohteen teesille:


Tokikaan ei käännetty teksti samanlaista tuntua milloinkaan luo kuin alkuperäinen, muttei toisaalta alkuperäinenkään teksti kaikille sen lukeville ihmisille. Tässä mielessä on kääntäminen mahdotonta. Mainittujen kaltaisten asioiden ilmaisemista toisella kielellä pidän erittäinkin mahdollisena, jos hyväksymme kääntämisen parhaimmillaankin tuntujen approksimointiin kykenevänä toimintana.


Mahdoton kääntäminen: kääntämisen tarkoitus ja tulkintojen maailmat

Kääntämisen mahdottomuus ei ole millään tavoin originelli ajatus. Käännöstieteessä (täydellisen) kääntämisen mahdottomuutta on esiintuonut moni taho aina Eugene Nidasta lähtien – joka toki huomautti, että epätäydellinenkin käännös voi olla erinomaisen hyvä. Jos kääntäminen kuitenkin olisi toimintana mahdotonta, olisi vaikeaa ymmärtää, mitä suuri osa maailmassa olevista, käännöksiksi nimetyistä teksteistä on.

Voitaneen siis sanoa, että kääntäminen on toimintana mahdollista, mutta teoreettisessa mielessä kääntämisen mahdollisuus riippuu sen määritelmästä – millaista vastaavuutta käännökseltä vaaditaan, jotta sen voi ajatella käännökseksi. Tähän – siis keskusteluun esimerkiksi käännöksen ja adaptaation suhteesta – emme kuitenkaan tässä yhteydessä mene sen syvemmälle vaan lähestymme kääntämisen mahdottomuutta sen tarkoituksen kautta.

Voi toki perustellusti olla montaa mieltä siitä, mikä kääntämisen tarkoitus on – esimerkiksi skopos-teorian mukaan keskeistä on toteuttaa käännöksen skoposta, tavoitetta, jolloin samankin tekstin eri käännöksillä voi olla erilaiset funktiot. Jos käännöksen tavoitteena on ensisijaisesti esimerkiksi informaation välittäminen, täytyy käännöksessä painottaa aivan eri asioita kuin silloin, kun keskeisempää on tietynlaisen tunnelman välittäminen.

Tähän kontekstiin riittää kuitenkin nähdäkseni yksinkertaistettu versio kääntämisen tarkoituksesta. Tyypillisesti käännöksen tavoitteena voitaneen nähdä olevan pyrkimys välittää lukijalle tiettyjä merkityksiä ja vaikutelmia, jotka vastaavat alkutekstin lukijoilleen välittämiä. Tähän muotoon yksinkertaistetun tarkoituksen avulla voimme kääntämisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia oivallisesti tarkastella.

Kissoille mikään ei ole mahdotonta.


Ajatelkaamme maailmastamme löytyviä tekstejä sekä niitä lukevaa moninaista ihmisjoukkoa. Harva väittänee, että mikään yksittäinen teksti tulkittaisiin aina, lukijasta ja luentatilanteesta riippumatta, tismalleen samalla tavoin kaikkine sivumerkityksineen. Joku kenties voisi esittää tilanteen olevan tällainen yksittäisestä sanasta koostuvan tekstin kohdalla, mutta tätäkään en itsestäänselvyytenä pitäisi. Ihmisten tulkintoihin vaikuttavat tulkintatilanteen ohella muun muassa heidän ainutkertainen henkilöhistoriansa, taustansa ja ominaisuutensa. Pidempien tekstien kohdalla tulkintojen eriävyydet näkyvät erityisen selvästi esimerkiksi kaunokirjallisten teosten tulkinnassa – absoluuttista yksimielisyyttä teosten merkityksestä harvemmin vallitsee.

Kun jo yksittäisen tekstin kohdalla sen tulkinnat ja aiheuttamat reaktiot vaihtelevat lukija- ja tilannekohtaisesti, lienee selvää, että sama pätee myös silloin, kun tekstin käännämme toiselle kielelle ja vertaamme erikielisten versioiden välittämiä merkityksiä. Luonnollisestikin huonon käännöksen kohdalla alkutekstin ja käännöksen merkitykset eroavat toisistaan huomattavan paljon, mutta erityisen onnistuneenkin käännöksen tapauksessa tulkinta on aina väistämättä erilainen kuin alkutekstin kohdalla.

Mikäli kääntämisen perustarkoituksena pidetään yllä esitetyllä tavalla tietynlaisten vaikutelmien ja merkitysten välittämistä lukijalle ja mikäli näiden tulisi aina olla samanlaisia, on selvää, että kääntämisen voi perustellusti sanoa olevan mahdotonta. Toisaalta yhtä lailla voimme jatkaa ajatusta kaikkeen muuhunkin kommunikaatioon ja katsoa ihmisten välisen viestinnän ylipäänsä olevan mahdotonta – jos hyväksyttävää on vastaavalla tavalla vain täydellinen erilaisten merkitysten välittäminen tismalleen siinä muodossa kuin utteranssin lausuja tahi kirjoittaja halajaa. Kääntäminen ei siis yksin ole mahdottomuutensa kanssa.

Se pointti, jonka yllä yritän tehdä, on seuraava: teksti – olipa kyseessä käännös tahikka ei – altistuu aina tulkinnalle, mi prosessina on sellainen, jota kirjoittaja sen paremmin kuin kääntäjäkään ei voi hallita. Tekstin laatija voi toki valinnoillaan edesauttaa sitä, että tekstin sanoma on mahdollisimman yksiselitteinen (mikäli näin halutaan – monitulkintaisuushan on hyve esimerkiksi tietyissä poliittisen sfäärin teksteissä tai joissain kaunokirjallisissa konteksteissa), mutta lopullisen tulkinnan tekee aina tekstin lukija kirjoittajan intentioista riippumatta.

Mahdoton kääntäminen: merkitysten kultaiset kentät

Pohteen kirjoittamiseen henkilöni ajaneessa keskustelunpätkässä erityinen fokus oli kulttuurisidonnaisissa lausahduksissa. On totta, että tämän kaltaisia kielellä leikittelyjä harvemmin kyetään kääntämään ns. suoraan – mutta suoraa tai sanasanaista kääntämistä pidetäänkin käännöspiireissä varsin universaalisti huonona toimintamallina sen vuoksi, että käännettävän yksikön tulisi lähtökohtaisesti olla koko teksti, ei sana. Toisin sanoen: jos tekstistä käännetään sanat yksitellen, voivat sanat olla sanoina käännetty ”oikein”, mutta niistä lopputulemana muodostuva teksti on mitä todennäköisimmin mahdoton ymmärtää tai vähintäänkin huikaisevan epäkoherentti.

Kulttuurispesifejä tekstinkohtia kääntäessään kääntäjä voi esimerkiksi lisätä kulttuuripiiriin kuulumattomalle kohderyhmälle kohtaa avaavan selitteen, olla selittämättä mitään erikseen, käyttää vastaavaa, kohderyhmän kulttuurille tuttua ilmausta tai poistaa viittauksen kokonaan – järkevä toimintatapa riippuu esimerkiksi siitä, halutaanko käännöksen olevan kotouttava vai vieraannuttava ja kuinka relevantti juuri kyseinen asia on tekstikokonaisuuden ymmärtämiselle. Esimerkiksi kaunokirjallisen teoksen juoneen ratkaisevasti vaikuttava kulttuurispesifi asia lienee seikkaperäisesti selitettävä, kun taas ns. lisäväriä antavana heittona tekstiin lisätty viittaus voidaan usein jättää selittämättä.

Tärkeä huomio yllä olevaan on kuitenkin se, ettei kulttuurispesifisyys ole kielen kokonaisuudessa millään tavoin poikkeuksellinen ilmiö. Kielelliset nokkeluudet voivat toki saada kääntäjän erityisesti hiuksiaan repimään, mutta käytännössä kaikki kieleen kuuluvat sanat ovat jossain määrin kulttuurispesifejä – niiden merkityskentät eivät uskoakseni koskaan täydellisesti vastaa toisen kielen käännösvastineena käytettävää sanaa. Käännösvastineen valinnassa tehdään siis aina kompromisseja sen suhteen, mitä alkutekstissä tehtyjen valintojen konnotaatioita käännöksessä halutaan painottaa. Tässä kääntäjän kulttuurinen ymmärrys on keskeisessä roolissa.

Juuri tähän – sanojen merkityskenttien eroavaisuuksiin – kääntämisen mahdottomuus (kuten myös sanasanaisen kääntämisen huonous) nähdäkseni osaltaan palautuu: kaikkia alkutekstiin sisältyviä konnotaatioita on yksinkertaisesti mahdotonta välittää, ja kääntäjä on se taho, joka tekee valinnat välitettävien merkitysten suhteen. Näin muodoin hyvä kääntäjä useimmiten tekee järkeviä valintoja, jotka suurin osa lukijoista hyväksyy sen kummempia ajattelematta – mutta eivät suinkaan kaikki lukijat. Koska lukijat tulkintoinensa ovat yksilöitä, ei sama käännös välttämättä eri lukijoille edusta parhainta mahdollista käännöstä. Täydellinen käännös siis on vain unta ja valhetta – erilaiset valinnat käännöksessä välitettävien merkitysten suhteen voivat myös olla vallankin perusteltavissa ja luonnollisesti riippuvat myöskin käännöksen funktiosta.

Mahdollinen kääntäminen?

Yhteenvetona voitaneen sanoa, että kääntäminen on mahdotonta sikäli kuin sillä tarkoitetaan täsmälleen samanlaisten merkitysten välittämistä käännöksen lukijoille kuin alkuteksti välittää lukijoilleen. Käytännössä täydellisesti puhujan tai kirjoittajan intentioiden mukaisia merkityksiä ei kuitenkaan kyetä minkäänlaisessa kommunikaatiossa välittämään niin kauan kuin kommunikaation osapuolia ja näin ollen tulkitsijoita on useampi kuin yksi – ja tämän myötä kääntäminen kommunikaation muotona ja sitä myöten tulkintojen approksimoijana on yhtä lailla mahdollista kuin kommunikaatio ylipäänsä.

Haluaapa kääntämisen yllä olevan (sekä muiden relevanttien seikkojen) perusteella katsoa mahdottomaksi tahi mahdolliseksi, on se joka tapauksessa sellaista toimintaa, jota maailmassa tarvitaan. Kääntäjänä nöyrä toiveeni on, että pyydätte mahdotonta.