Kolmaskymmenesneljäs pohde: Vierasperäiset kirjainmerkit ja lainasanat

Tässä pohteessa sipaistaan pintaa seuraavasta aiheesta: kuinka vierasperäisiä kirjainmerkkejä käsitellään tekstejä käännettäessä ja mistä tämä voisi mahdollisesti kertoa. Erityisesti – ja oikeastaan ainoastaan – tätä olen tarkasteleva nimien sekä sellaisten termien, jotka muutoin säilytetään vieraskielisessä muodossa, toisin sanoen sitaatti- ja kenties erikoislainojen, osalta. Tämäkään teksti ei perustu juuri muuhun kuin henkilökohtaisiin havaintoihin, jotka eivät varmasti maailman moninaisuutta kovinkaan kattavasti edusta – sen lukiessanne huomioinette.

Lähtökohdat: lainasanatyypit

Vierasperäisiä kirjainmerkkejä sisältäviä nimiä ja termejä käännettäessä kirjainmerkki voidaan joko säilyttää sellaisenaan tahi korvata tulokielen kirjoitusjärjestelmään kuuluvalla kirjainmerkillä, joka joko mukailee vierasperäisen sanan äännettä taikka sitten muistuttaa vierasperäistä kirjainmerkkiä ulkoisesti. Ensin mainittu tapaus – jos sana myös muutoin on säilytetty sellaisenaan – voidaan nähdä sitaattilainana, kun taas erikoislainassa lainasanaa on jo kotoutettu joiltain osin (esimerkiksi juuri kirjainmerkkien osalta tai lisäämällä sanaan kotoperäinen pääte). Täysin kieleen mukautunut sana on yleislaina, ja yhteisnimitys kaikille tämänkaltaisille sanoille on raakalaina – erotuksena käännöslainasta, jolla tarkoitetaan oman kielen ilmauksista vieraan kielen mallin mukaan muodostettua sanaa (esim. motherboard -> emolevy).

Käytäntö sekä joitain esimerkkejä

Lähtökohtaisesti sellaisen käsityksen olen muodostanut, että mitä suuremmasta kielestä on kyse, sitä todennäköisemmin vieras kirjainmerkki säilytetään. Tämä perustunee yhtäältä kielen suuruuden muassaan tuomaan tunnettuuteen – kirjainmerkin todennäköisesti tunnistavia ihmisiä on enemmän kuin pienten kielten osalta – ja toisaalta joidenkin kielten prestiisiasemaan. Tämän vuoksi esimerkiksi espanjasta ja ranskasta peräisin olevat sanat säilyttävät vieraat kirjoitusmerkkinsä todennäköisemmin kuin vaikkapa tšekistä tai unkarista.

Esimerkki automaailmasta: jopa kyseiseen aihepiiriin erikoistuneiden julkaisutoimintaa harjoittavien yritysten joukossa on sellaisia, jotka viittaavat Citroëniin yleisesti ottaen edellä näkyvällä tavalla, kun taas Škoda jää usein Skodaksi. Kyse vaikuttaa siis ainakin joidenkin toimijoiden kohdalla olevan nimenomaan eri (kielistä tulevista) kirjainmerkeistä, ei niinkään siitä, että eri konteksteissa toimittaisiin eri tavoin.

Mitä pienemmistä kielistä on kyse, sitä todennäköisemmin kirjainmerkit muuttuvat. Jopa sellaiset kirjainmerkit, jotka toisen kielen kohdalla usein säilytetään, voivat pienemmän kielen ollessa kyseessä jäädä pois: pohjoissaamen á muuntuu a:ksi ranskan á:ta todennäköisemmin – esimerkiksi englannissa Sámi ei ole onnistunut vakiintumaan yksiselitteisesti ainoaksi vaihtoehdoksi kielen nimeksi, vaan Sami ja Saami ovat laajasti käytössä sen rinnalla.

Toisaalta aina on ihmisiä, jotka eivät jaksa nähdä vaivaa vieraiden kirjainmerkkien käyttöön – ja sellaisia, jotka käyttävät niitä aina. Tässä pohteessa kyse on lähinnä todennäköisyyksistä ja tendensseistä. Huomioon tulee ottaa myös tekniset rajoitukset: mitä vaikeampaa tietoteknisissä laitteissa on tietty kirjainmerkki tuottaa, sitä todennäköisemmin se jää tekemättä. Kuten edellä esiintoin ei tämä kuitenkaan selitä kaikkea.

Kissa ja kirjainmerkkejä

Kovin varovainen, kysymyksen muotoon puettu hypoteesi

Olen yllä mutustellut ajatusta siitä, että pienten kielten vieraat kirjainmerkit jäävät raakalainoissa pois useammin kuin suurten kielten vastaavat merkit. Jäljelle jää pohdinta siitä, mistä tämä johtuu. Tietotekniset rajoitukset ja erityisesti lainasanojen sopeuttaminen kielen normeihin selittävät ilmiötä yleisellä tasolla mutteivät niinkään erikokoisten kielten välillä persivoimaani eroa – jonka reaalinen olemassaolo toki tulisi todentaa.

Kysynkin seuraavaa: voiko kyse olla ainakin osin kielellisestä kolonisaatiosta? Häivytetäänkö vieraita elementtejä ja samalla vierasta kulttuuria kielestäkin helpommin silloin, kun kyseessä on heikommaksi nähty kulttuuri? Tässä pohteessa heitän tämän kysymyksen lähinnä ilmaan, jonne se jääköön roikkumaan epätietoisuuden tilassa.

Lopuksi

Henkilökohtainen näkemykseni yllä esitetystä aihepiiristä on, että hienoa olisi nimissä ja sitaattilainoissa säilyttää alkuperäinen kirjoitusasu kirjainmerkkeineen päivineen tämän mahdollisesta haastavuudesta tai vaivalloisuudesta huolimatta. Vähintäänkin nimissä näin tulisi toimia jo kohteliaisuuden nimissä. Vähimmäisvaatimuksena kuitenkin pidän sitä, että toimii johdonmukaisesti eikä kohtele eri kielistä tulevia kirjainmerkkejä eri tavoin.