Kolmaskymmenestoinen pohde: Scifiä ajasta ja kielestä

Kirj. J. J. Rintala

Koska ovat kiinnostukseni kohteiden luettelolla sekä tieteistarinointi että kielitiede lähellä voittajan sijaa, on mitä oivallisinta, että päädyin näkemään elokuvan, joka nämä kaksi asiaa onnistuneesti liittää yhteen. On eittämättä seuraavaksi esittelemäni elokuva yksi parhaista näkemistäni – ellei jopa paras. Juonesta en tosin liikoja julkituo, jotta sen nokkeluus yllättävänä potentiaaliselle katsojalle säilyisi, kunhan potentiaali aktualisoituu.

On jo jonkin aikaa ollut minulla vankka aie suorittaa kirjallista pohdintaa taannoin näkemästäni elokuvasta Arrival, sillä onhan se sisällöltään kiinnostava niille, jotka itsensä kielen ystäviksi katsovat. Vaan mitäpä muuta voisin siitä sanoa kuin sen, että se näyttää oodia veisaavan Sapirin–Whorfin hypoteesille, jolle ei ohuen käsitykseni mukaan vastaavaa kunniaa monikaan kielitieteilijä suo.

Ainakin sanoo kielitieteilijä Ives Goddard, että ei Edward Sapir ollut kovinkaan vankasti hypoteesin kuvaaman kielikäsityksen kannalla ja että tämän oppilas, Benjamin Lee Whorf, ylitsevei tulkintojaan Sapirin sanomisista. Sapir ja Whorf eivät hypoteesiaan suinkaan yhdessä ja yhteistuumin esiintuoneet, vaan vasta Sapirin ollessa vainaa päätti Whorf ajatuksensa aiheesta juttelemuksen eli artikkelin muotoon saattaa.

Ja mitkä ovat nämä ajatukset, kysynet. Ne ovat, että ei kieli ainoastaan anna ihmiselle tapaa ilmaista ajatuksiaan, vaan se jopa määrittää, kuinka ihminen maailmaa kokee ja havainnoi – tahi Arrivalin tapauksessa somat seitsenlonkeroiset muukalaiset. Kun siis on muukalaisen kieli kehämäinen, niin on myös hänen käsityksensä ajasta, ja jos ihmisolento sen kielen omaksuu, muuttuu hänenkin tapansa tehdä havaintoja – ajasta tai sipuleista.  

* * *

Kuitenkin ryhtyivät sittemmin Noam Chomskyn seuraajat sekä Steven Pinker taisteloa käymään tätä Whorfin ajatusta vastaan. On Chomskyn mukaan selviö, että kaikki kielet samanlaisia kieliopillisia piirteitä omaavat, mikä vihjaa, että ovat ihmisaivot ja lajinkehitys ne seikat, jotka kielen luonteen määräävät. Pinker tähän vielä tokaisi, sattuvasti sanoen:

Mitä enemmän Whorfin argumentteihin perehdytään, sitä vähemmän ne järkeä ilmentävät. 

(The more you examine Whorf’s arguments, the less sense they make.)

Monet ovatkin kiivaasti inttäneet, että Whorfin teoria johtuu virheellisestä olettamuksesta – olettamuksesta, joka rakentuu antropologi Franz Boasin aineistolle eskimoiden kielistä. Boas esitti tunnetun väitteen, jonka päälle Whorf kantaansa pinosi. Sinäkin varmaankin, ihmispolo, olet kuullut sanottavan, että olisi eskimokansain kielissä ylen määrin sanoja erilaisia lumen muotoja ilmaisemaan. Vaan näin todetaan valistuvaisten suulla:

”Tosi on, että myytti lukuisista sanoista lumelle ei perustu juuri mihinkään”, Pullum kirjoitti. ”Se on ikään kuin vahingon kautta muovautunut humpuuki, jonka antropologisen kielitieteen yhteisö itse teki itselleen.”

(“The fact is that the myth of the multiple words for snow is based on almost nothing at all,” Pullum wrote. “It is a kind of accidentally developed hoax perpetrated by the anthropological linguistics community on itself.”)

Vaan toisaalta on antropologi Igor Krupnik Whorfia ja Boasia puoltaen väittänyt, että jo vain on yupikin kielessä yli sata sanaa kuvaamaan merijäätä – ja on hänen mukaansa ilmeistä, että kun eskimo päivittäin tuon luonnonilmiön kanssa on tekemisissä, hän ilman muuta myös siihen sellaista läheisyyttä tuntee, että hän sitä monisanaisesti kuvailee.

Hiemanhan on havaittavissa sama ilmiö myös omassa kulttuuripiirissämme, jossa turmeluksen vallitessa kaikenlaisia sanoja ja ilmaisuja juopumukselle ja sukupuoliselle toimelle kehitellään jopa siihen mittaan, että on hartaan ja siveän kansalaisen vaikea sanaakaan lausua niin, etteikö joku siihen yhdyntä mielessään naurahtaisi.

Muukalaiset saapuvat kirjoittamaan. Oletettavasti kissoista.
Kuvalähde: Cinema Crazed.

Vaan ovatpa jotkut pyrkineet palauttamaan kunniaan Sapirin–Whorfin hypoteesia muun muassa mainiten, että erään Australian heimon, Pormpuraawissa Queenslandissa asuvan, ymmärrys ajasta merkittävästi englanninkielisten aikakäsityksestä poikkeaisi. Tätä seikkaa esillä on pitänyt ainakin kognitiotieteilijätär Lera Boroditsky. Vaan on muun muassa kieli- ja kognitiotieteilijätär Betty Birner tähän huomauttanut, että siltipä vain Arrival vie hypoteesin liiallisuuksiin, kaiken plausiibelin tavoittamattomiin.

Mutta mitä sitten elokuva väittää? Niinpä se väittää, että kun seitsenlonkeroisten muukalaisten kieli on kirjoitettu ympyräin muotoon, on myös heidän käsityksensä ajasta kehämäinen. Siksipä he tietävät, mitä tuleman pitää, ja se on heidän motivaationsa lähde toimissaan. Ja kun elokuvan päähenkilö, Louise Banks (Amy Adams), kielen oppii, alkaa myös hän muistaa tulevaisuutensa – ja tähän perustuu elokuvan nokkeluus, nokkeluus, joka ilmeisesti on ollut joillekuille aivan liian ylitsekäyvä.

On nimittäin sosiaalisessa mediassa sellaisia näkökantoja julkituotu kuin että olisi tämä elokuva muun muassa ”tylsä”, "tyhmä" ja ”ihan paska”. Tällaisia karkeita ja epätosia kuvailuja käytti moni rahvaan edustaja pettyneenä kait siihen, että oli juonettoman räjäyttelyn ja ammuskelun määrä valkokangaksella liian vähäinen ja että jopa aivosolu olisi matkaan pitänyt ottaa. On sivistyneemmälle ainekselle eittämättä tarkoitettu tämä.

Ja se, minkä katsojalle tulisi mieleen jäädä, on tämä (totta tai ei):

Eipä siis ole huomen uusi päivä, vaan on huomen palaava. Tämän oivalteen Whorfilta sangen hauskaan tapaan näet elokuvaan asettuvan. 

(So tomorrow isn’t another day. Tomorrow is day returning. You see that concept coming from Whorf into this movie was actually kind of fun.)

Niinpä on siis Arrival älyllisyydessään audiovisuaalisten tuotosten parhaimmistoa, vaikka ei se massain keskuudessa lienekään aloittanut fanaatillista viehtymystä ajan ja kielen filosofiaan. Yhdysvaltain elokuva-akatemian palkinnon se tosin sai – joskaan ei juonensa vuoksi. Olisin joka tapauksessa suonut, että muuan henkilöhahmo, tyhmän mulkun arkkityyppi, olisi päätynyt lopulta muukalaisten kitaan.

* * *

Näistä lähteistä olen tietoja omaksunut ja sitaatteja kääntänyt:

Martinelli, Marissa 2016. “How Realistic Is the Way Amy Adams’ Character Hacks the Alien Language In Arrival? We Asked a Linguist.” Slate Magazine 22.11.2016. 

http://www.slate.com/blogs/browbeat/2016/11/22/a_linguist_on_arrival_s_alien_language.html

Panko, Ben 2016. ”Does the Linguistic Theory at the Center of the Film ‘Arrival’ Have Any Merit?” Smithsonian Magazine 2.12.2016.

http://www.smithsonianmag.com/science-nature/does-century-old-linguistic-hypothesis-center-film-arrival-have-any-merit-180961284/

Täällä muukalaiskielen synnystä kiinnostuneille:

Lubin, Gus 2016. “'Arrival' nails how humans might actually talk to aliens, a linguist says.” Business Insider 21.11.2016.

http://www.businessinsider.com/alien-language-in-arrival-linguist-2016-11

* * *