Kolmaskymmenes pohde: Tieteen kielestä ja sen konventioista

Kirjoittanut Petri Jones

Aluksi ajattelin iloksenne kirjoitella – ja kirjoitinkin – erittäin yleisellä tasolla liikkuvan tekstin tieteen kielestä. Siitä tuli kuitenkin siinä määrin turhaa ja tylsää paskaa, että virtuaaliseen roskakoriin on tuotos tiensä löytänyt. Opikseni en kuitenkaan suostu ottamaan: nyt julkaistava pohdekin käsittelee tieteen kieltä – joskin näkökulma on hivenen rajatumpi.

Tieteen kieltä uhkaavasti mittailee kritiikkinsä säilällä niin rahvas kuin osa akatemiastakin. Obskuuria on se, pompöösiä, elitististä, sivistyssanoihin tukeutuvaa ja lopulta mitäänsanomatonta – tästä virkkeestä suhteessa pohteistoomme ei ole ironiaa löydettävissä. Kaiken maailman dosentit norsunluutorneissaan raapustelevat tekstejä, joita kukaan ei lue, odotellessaan professoriksi pääsyä saadakseen nauttia yleisesti tunnetuista kolmesta syystä olla professori. Ja niin edespäin.

Yllä olevasta huolimatta en ole kritiikin kanssa totaalisen eriävää mieltä. Kun turhan valituksen ja ymmärtämättömyyden kerrokset hellästi kuorii pois, paljastuu sisältä mehevä, makea ja herkullinen sipulisydän: yhteiskunnallista tehtäväänsä on yliopistojen vaikeaa suorittaa, jos kukaan yhteiskunnassa ei tajua vittuakaan teksteistä, joita niissä tuotetaan.

Kokonaisvaltaista katsausta en tässä kuitenkaan tieteen kielen konventioihin ole luova vaan muutamia esimerkkejä ja anekdootteja esiin nostava. Osa nostoista liittyy elimellisesti omaan, erityisen hitaasti edistyvään pro gradu -työhöni – yksi pohteen synnyn taustatekijöistä olikin niin sanottu gradutuska, joka saattaa ihmisen tekemään tai vaikkapa kirjoittamaan mitä tahansa muuta kuin itse gradua. Kenties kuitenkin esimerkkien viitoittamalla tiellä jonkinlaiseen päämäärään olemme päätyvät – lue ja jännitä tätä kanssani!

Akateeminen kieli tahikka kielet

Mitäpä sitten on akateeminen kieli? Ainakin sitä käytetään akateemisissa teksteissä. Niiden voi ajatella muodostavan oman genrensä, johon puolestaan kuuluu erinäisiä alagenrejä esimerkiksi tieteenalojen mukaan kategorisoituina. Akateemisia tekstejä voidaan pitää myös tietynlaisena erikoiskielenä. Toki eri tieteenalojen kieli vaihtelee runsaastikin, mutta akateemisella kielellä yleensä on myös yhteiset piirteensä: tyypillistä on muun muassa korkea rekisteri, omanlainen jargoninsa erityisine termeineen, neutraaliutta viestimään pyrkivä tyyli, ilmaisun täsmällisyys ja lähteiden käyttö.

Yllä mainitut piirteet vaikuttaisivat ns. mutupohjalta olevan jossain määrin kielestä riippumattomia – ne ovat akateemisen kielen ihanteina uskoakseni jotakuinkin kaikissa kielissä, joita käytetään korkeakoulutasoisissa instituutioissa. Luonnollisesti eri kielissä eri piirteiden asema voi vaihdella jonkin verran; esimerkiksi akateemisessa englannissa kirjoitetun kielen pitkä historia on tuonut mukanaan monia muita kieliä enemmän tiettyä jähmettyneisyyttä, mutta toisaalta kielen globaali asema nykypäivän tiedeyhteisössä väistämättä tuo mukanaan varianssia, kun englantia käyttävät teksteissään runsaasti myös ei-natiivit.

Tieteen kielen konventiot: palasiksi ne lyökäämme!
 

Kissa onkin jo otsikon kehotuksen ennättänyt toteuttaa.

Graduni käsittelee eräässä selainpelissä toimivien vapaaehtoiskääntäjien motivaatiota ja identiteettiä, ja olen kirjoittava sen englanniksi. Aikomuksenani on gradussani tietoisesti rikkoa erästä tieteellisen kielen, ainakin tieteellisen englannin, konventioista. Aion kirjoittaa – ja olen tähän saakka kirjoittanut – yksikön ensimmäisessä persoonassa silloin, kun käsittelyn alla on se, mitä todella itse tein, toisin kuin konventioiden mukaista käsittääkseni edelleen olisi.

Nähdäkseni konventiot ovat silkkaa paskaa silloin, kun niitä käyttämällä hämärretään suorastaan tutkimuseettisiä seikkoja: esimerkiksi passiivi häivyttäisi lukijan mielestä sitä, että inhimillinen toimija on tehnyt graduun liittyviä asioita, vaikka se samalla ylläpitäisikin tieteen objektiivisuuden ihannetta. Ihanteena objektiivisuus on toki ylevä, mutta kyseessä on kuitenkin vain ihanne, ei todellisuus. Todellisuuden luonne olisi hyvä tehdä akateemisessakin tekstissä näkyväksi – niin siis toimin.

Myönnettävä kuitenkin on, että laimeaksi jää gradussani väliotsikon lupaus: pitäydyn siinä muutoin varsin konventionaalisessa kielessä – en niinkään tietoisena kielipoliittisena kannanottona kuin esteettisenä valintana. Kuni tässä pohteistossa suomeksi, ylätyylisehkö ilmaisutapa tuntuu henkilölleni varsin luontevalta myös englanniksi.

Josko muut tuhotyöhön ryhtyisivät puolestain?

Eivät toki kaikki kirjoita kaikkien konventioiden mukaan – tai oikeastaan kukaan. Tietoisestikin akateemista kieltä ja sen konventioita ravistellaan säännöllisesti. Esimerkeiksi tästä olen valikoinut muutaman opiskelijastatuksella tehdyn opinnäytetyön.

Jani Koskiin (tai Koskinen) kirjoitti muutama vuosi sitten kandidaatintutkielmansa savolaismurteella. Konventioiden rikkominen on myös tapa saada tutkimukselle julkisuutta – harvasta kandidaatintutkielmasta, etenkään suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen alalta, on uutisoitu yhtä laajasti kuin Koskisen kandista.

Toinen esimerkki konventioiden julkilausutusta rikkomisesta on Aviisin uutisoimana tietoisuuteeni astellut Ossi Kukkamäen pro gradu -tutkielma tupakoinnin positiivisista ulottuvuuksista ja niiden vaikutuksista tupakkariippuvuuteen. Kukkamäenkin kirjoitustyyli on tietoinen, tieteen popularisointiin ja tutkittavien äänen kuulumiseen liittyvä valinta (ks. luku 1.1). Vastaavia esimerkkitapauksia toki on runsaasti, mutta jo matala uutisointikynnys kertoo omaa kieltään tämän kaltaisten tekstien kuriositeettiluonteesta.

Toisenlaisena esimerkkinä voidaan pitää pohjoissaameksi kirjoitettuja tutkimuksia, jollaisista muutamaa olen lukenut – kokemustietoni asiasta ei voi sanoa olevan järin laajaa, ja yleistäminen sen perusteella kenties arveluttavaa on, mutta arveluttaville poluille tässä silti lähden taivaltamaan. Tieteellisiä tekstejä ei pohjoissaameksi ole kirjoitettu järin pitkään, mutta tästä huolimatta tekstit vaikuttavat hyvin konventionalisoituneen oloisilta.

Yhtäältä voitaisiin johtopäätöksenä pohjoissaamenkielisten akateemisten tekstien konventionaalisuudesta sanoa, että tieteen kielen piirteet tosiaan vaikuttavat universaaleilta, mutta toinen näkökulma on, että tieteen kentällä vakavasti otetuksi tuleminen vaatii sopeutumista valtakulttuuriin käytetyn kielen suhteen. Kun kyseessä on pohjoissaamen kaltainen vähemmistökieli, joka pakotetaan (länsimaisten) valtakielten määrittämiin muotteihin, on vaikeaa olla näkemättä asiaa tieteen kentillä tapahtuvaksi kulttuuri-imperialismiksi. Voisiko tieteellinen pohjoissaame näyttää muunlaiselta?

Lopuksi

Tämän pirstaleisen tekstin lopettaa seuraava itsestään selvä ajatus: kun konventiot eivät enää ole tarkoituksenmukaisia, niistä tulisi uskaltaa irrottautua. Suorastaan rikottaviksi on konventiot tehty. Siis: kun konventiot ovat olemassa vain siksi, että näin on tavattu tehdä, ja niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, heittäkäämme ne tunkiota kohden, niin pitkälle kuin heikot kätemme vain saavat ne lingottua!

Siihen saakka, kunnes kaikki turhat konventiot ovat poissa: lukekaa toki konventionalisoituneita tekstejämme. ;)