Neljästoista pohde: Kielen vihollisia vastaan

Kirj. Jukka J. Rintala

Oi, lukijat parahimmat! Tällä kertaa on aiheenani via median hengessä kritisoida kahta ääripäätä, jotka usein ilmenevät kieltä koskevassa kansalaiskeskustelussa. Olenhan luonteeltani maltillisuuden mahtimiesi, keskitien kardinaali ja mediaattori vailla vertaa. Toisinaan kielinatseiksi kutsutun ihmisryhmän harhaanjohdetuimmat sielut pyrkivät nujertamaan luovan ja runollisen kielenkäytön esimerkiksi varoittelemalla svetisismeistä ja paheksumalla vanhahtavia ilmaisuja. Toisaalta on liikkeellä sitäkin mielen heikkoutta, että kielen muodolla ei ole merkitystä, kunhan asia tulee selväksi. Oi, kuink’ sieluni valleilta tuntemukseni ampuvatkaan nuolia molempain vihollisten niskoihin! Jaan täten kielen viholliset kahteen ryhmään, joita seuraavaksi käsittelen – mutta lempeästi? En – vaan ankaraa oikeutta jakaen!

Kielen instrumentalisoijat

Totisesti on oikein ja arvollista kritisoida esimerkiksi niitä ISÄM MAAM PUOLLUSTAJIA, joiden kielenkäyttö on kirjoitus- ja välimerkkien asettamista peräkkäin siinä toivossa, että edes jokin lausunnon merkitysvivahde edes yhden lukijan hämärän etäisesti tavoittaisi. Riemumiellä norsunluutornini valtaistuimelta lingvistisen kadotuksen iankaikkisiin kuiluihin lähetän sekä näitä Internetin omniskienttejä kommentaattoreita että niitä kaduillamme vapaana vaeltavia ”ihQuu mä niinQ siis sillee peri aattees niinQ” -olentoja, joiden mielestä on 

PÄÄ ASIA ET KAIKKI TAJUU !!!!!!!!! 

Nämä, joille pseudohurskaiden sanainsa mukaan ”asia on tärkeintä”, jättävät huomioimatta sen, että edustamansa ilmaisutapa jättää usein asian hämärän peittoon – kielen säännöille on syynsä, ja se on ymmärrettävyyden turvaaminen, onnistunut kommunikaatio, informaation propeeri mediointi, jonka alkeellisimpainkin kielen sääntöjen ignoraatio toteutumattomuuden tilaan julmasti hylkää. Tämän syytekohdan he tosin toisinaan pyrkivät väistämään sanomalla vailla perusteen varjoakaan: 

AIKA TYHMÄ PITÄÄ OLLA JOS EI TOST TAJUU !!!!!

En heidän käsitystään tyhmyydestä jaa. 

En tietenkään rajattomassa armossani edellytä, että jokaisen tulisi tuntea kielemme detaljit yhtä täydellisesti kuin oma henkilöni ne armonsa kanssa äärettömyydessään kilpailevassa viisaudessaan tuntee, en liioin kivettynein sydämin lähettäisi dyslektikkoja suolakaivoksiin raatamaan ruoskain viuhuessa, mutta avoimen halveksunnan ilmaiseminen luovaa, kaunista ja oikeaoppista kieltä kohtaan indikoi, että henkilö jotain ihmisyydessään syvästi häpeää. 

Hän niuhottavaksi kielinatsiksi deklaroi jokaisen, joka ei suhtaudu kieleen kuin viemäristä löytyneeseen varmuusvälineeseen – ikään kuin kieli olisi kiinnostuksen, jopa intohimon, kohteena jotenkin alempiarvoinen kuin vaikkapa jääkiekko, johon rahvas kiihkeällä mielellä sosiaalisesti hyväksytysti saa suhtautua. Kielen ystäväkö on ns. tiukkapipo – vai se, jonka silmissä kielestä kiinnostunut on ”natsi”? KYSYMPÄ VAAN !!!!! 

Kieli, ihmisrakkaat, ei ole pelkkä instrumentti, se ei ole vain väline irstaiden himojemme satisfioimiseksi. Kieli ei ole alempiarvoinen palvelijamme, jolta voimme vaatia orjatyötä. Kieli on sivistystä, kulttuuria ja oppineisuutta, kieli on ihmisyyden olemusta. Onko moderni aikakautemme unohtanut täysin esteettiset arvot ja subordinoinut kielenkin pelkkään mekaaniseen hyödyn tavoitteluun? Kielen eros on esineellistetty textarimesitsien pornografiaksi, pinnalliseksi ja vulgaariksi. 

Ääripuristit

Kielen vihollisiin lukeutuvat myös ne, joiden mielestä on ”huonoa kieltä” omata tai olla kanssaihminen. Kielen vihollinen ei salli kapulakieltä, sivistyssanoja, vaikutteita kielensä ulkopuolelta (ainakaan sellaisia, jotka he ulkopuolisiksi vaikutteiksi tunnistavat), vanhahtavia muotoja, runollisia ilmaisuja tahi muita luovia kielen käyttötapoja. Mutta kertokaa, oi lukijat, miksi tällaiset ilmaisutavat olisivat paheksuttavia. Ymmärrettävyyden horjumista ei perusteena voi pitää, sillä yhdyssana on edelleen yhdyssana, pilkku on edelleen oikealla paikallaan: Vain ilmaisun tapaa on rikastettu sanoilla, muotoiluilla ja ilmauksilla, jotka kielemme koko kapasiteettia rakastelevat kiihkeästi. Ja kyllä, uskallan väittää, että kapulakieli on osa kielen rikkautta, ei sen köyhyyttä. 

Älkää totisesti minua väärin ymmärtäkö: En ole väittämässä, että sana jukurtti tulisi hyväksyä kielemme täysivaltaiseksi osaksi, yhä vastenmielisyydellä suhtaudun sanoihin erinlainen ja enään, edelleen ennen kuin tulee kirjoittaa erikseen, järkkymättä on pilkku paikkansa ansainnut, eivätkä rektio ja kongruenssi ole muuttuneet sylkykupeiksi. Sen sijaan hän, jok’ ei esimerkiksi runollista muotoa oikeaksi hyväksy eikä siedä vanhanaikaista puheenpartta tahi deploroi sivistyssanain käytön konsekvenssinä, vain omaa ikävystyttävän, riisutun ja ahtaan kielitajun, jonka syleilylle ei reaalinen kielen ystävä koe minkäänlaista perustetta taikka tarvetta. Toki esimerkiksi anglismi voi olla huonoa kieltä, mutta sellaiset eivät ole huonoa kieltä kategorisesti. 

Lopuksi

Kielen viholliset siis kahteen luokkaan voidaan jakaa: Ne, jotka halveksuvat oikeinkirjoitusta ja kielioppia, sekä ne, jotka haluavat karsia kielelliset ilmaisutavat minimiin leikellen ulkopuolelle suuren osan kielen rikkaudesta. Ensin mainitut antautuvat kaoottisuudelle ja välineellistämiselle, joka johtaa sekä kommunikaation että esteettisyyden kuolemaan nakertaen ihmiskunnan absoluuttisen hengen perustuksia; jälkimmäiset iskevät ainoastaan esteettisyyttä vastaan jopa siinä määrin, että jopa heidän huolensa – jonka vilpittömäksi tosin uskon – pilkun käytön oikeaoppisuudestakin näyttäytyy vain lähinnä rujona irvikuvana rakkaudesta kieleen. Kerron vielä lopuksi faktuaaliseksi vakuuttamani anekdootin kielen merkityksestä kertomusten värinä. 

Muuan tover’ haaveili kirjan kirjoittamisesta. Hän omain sanainsa mukaan antaisi jonkun muun korjata kieliasun kelvolliseen kuntoon – hän vain asiansa haluaisi kertoa. Tätä mieleni heti kavahti! Täten sen suunnitelman rinnastaisin: Jos maalaisit taulun ajatellen: ”Pääasia, että idea tulee selväksi!” ja sitten hiukan maalia roiskisit ja kynällä vetelisit kuin lastentarhaikäinen olisit, luulisitko totisesti, oi ihminen, että sinua suurena taiteilijana pidettäisiin‽ Ei, ei pidettäisi! Sinut onnettomaksi tuhertajaksi konsideroitaisiin, ei tallentuisi nimesi taiteen kunniakkaaseen historiaan! Jos taidemaalariksi mielit, on sinun maalata myös osattava – ja totisesti koskee vastaava kirjoittamista. Jos haluat olla kirjailija, on sinun rakasteltava kieltä ja tunnettava se läpikotaisin. Sisältö on vain puoli taideteosta – vasta silloin on teos taidetta, kun muoto ja sisältö yhteen sulautuvat. 

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla tarjoilemme teille jälleen esimerkkejä esteettisestä ja luovasta kielenkäytöstä oikeinkirjoitusta ja kielioppia unohtamatta. Siihen asti: Omatkaa kanssaihmisiä! ;) 

* * *