Neljäs pohde: sanavalinnasta

Kirjoittanut Petri Jones

Terroristi on yksiselitteinen pahan ilmentymä maailmassa, jossa totuus on yksinkertaistettu mustavalkoiseksi. Terrorismia vastaan on oikeutettua käydä sotaa ja terroristeilta voidaan yleisen mielipiteen hyväksymien käytänteiden mukaisesti viedä pois perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet. Tällaisena maailma näyttäytyy uutisten valossa. Harvalukuinen on se joukko, joka kyseenalaistaa terrorismin pahuuden. Keskeiseksi kysymykseksi tällaisessa maailmassa nouseekin se, kenellä on oikeus määrittää terroristi ja terrorismi ja tapahtuuko tämä määrittely objektiivisin vai subjektiivisin perustein.

Käsittelen tässä hyvin lyhyesti terroristin käsitettä negatiivisin konnotaatioin väritettynä sanana, jota mediassa käytetään – tietoisesti tai tiedostamatta – luomaan illuusiota kyseessä olevaa henkilöä vastaan suunnattujen toimien oikeutuksesta. Käsittely on blogitekstille ominaiseen tapaan suppea ja jättää useita perusteltuja näkökulmia täysin huomiotta. Keskeisenä perspektiivinä nostetaan Tractatus Lingua-Philosophicuksen prinsiippien mukaisesti esiin lingvistinen näkemys aiheesta. Käsittelyn pohjana toimivat Chambers 21^st Century Dictionaryn sekä Chambers Thesauruksen englanninkieliset sanamääritelmät.

Terrorismi (terrorism) määritellään mainitussa sanakirjassa seuraavasti: “the systematic and organized use of violence and intimidation to force a government or community, etc to act in a certain way or accept certain demands.” Terroristia ei erillisenä terminä löydy, mutta se voitaneen määritellä terrorismin määritteen perusteella sellaiseksi henkilöksi, joka toimii mainitulla tavalla, ts. harjoittaa terrorismia.

Seuraavassa on muutamia muita vastaavankaltaiseen toimintaan osallistuvia henkilöitä kuvaavia termejä määrittelyineen:

• insurgent (adj) opposed to and fighting against the government of the country; rebellious. (noun) a rebel.

  (rebel [verb] to resist openly or fight against authority or oppressive conditions.)

• revolutionary (adj) in favour of and supporting political, social, etc revolution.

• guerrilla or guerilla (noun) a member of a small, independent, often politically motivated armed force making surprise attacks, eg against government troops.

• freedom fighter (noun) someone who fights in an armed movement for the liberation of a nation, etc from a government considered unjust, tyrannical, etc.

Esitän näiden termien alaisuudessa toimivien henkilöiden yleisesti varsin hyväksytyiksi suomenkielisiksi vastineiksi järjestyksessä termejä “kapinallinen”, “vallankumouksellinen”, “sissi” ja “vapaustaistelija”.

Esitän myös, että termien väliset erot ovat toiminnan faktisen ilmentymisen osalta lähes olemattomia. Otettakoon käsittelyyn yhden näkemyksen mukaiset ääripäät: terroristi ja vapaustaistelija. Terroristi pyrkii määritelmän mukaan toiminnallaan saamaan hallitusta tai vastaavaa toimimaan tietyllä tavalla tai suostumaan tiettyihin vaatimuksiin; vapaustaistelija toimii vapauttaakseen kansakunnan tai vastaavan epäoikeudenmukaisen tai tyrannimaisen hallituksen alaisuudesta. Selvää on, että epäoikeudenmukaisuus ja tyrannimaisuus ovat entiteettiin subjektiivisesti liitettäviä ominaisuuksia – siis kyseessä on arvomääritelmä samankaltaisesta toiminnasta. Terrorismin osalta toimintaan sisältyy “use of violence”, joka on vieläpä systemaattista ja organisoitua; vapaustaistelija taas “fights in an armed movement”. Tällaisen liikkeen voitaneen yleensä sanoa olevan tai pyrkivän olemaan systemaattinen ja organisoitu.

Määritelmien ero vapaustaistelijan ja terroristin välillä vaikuttaa olevan lähinnä se, nähdäänkö toiminnalla olevan oikeutusta tahi miten toiminta muutoin on arvotettu. Jos arvottaminen perustuu erilaisten konfliktien osalta yhtenäiseen käytäntöön, ei tässä välttämättä ole ongelmaa. Esimerkiksi sen osalta, onko tietty hallitus epäoikeudenmukainen tai tyrannimainen, tällainen yhtenäinen käytäntö voisi olla vaikka kansainvälinen oikeus. Käytännön esimerkkinä kuitenkin: Israel rikkoo jatkuvasti kansainvälistä oikeutta, mutta Hamasia ei perinteisesti esitetä vapaustaistelijaryhmittymänä vaan terroristijärjestönä.

Edellä mainittuja termejä tunnutaankin käytettävän mediassa kaiken kaikkiaan hyvin epäjohdonmukaisesti. Ongelmalliseksi asian tekee se seikka, että kansan valtaosa pitänee terroristia paheksuttavampana toimijana kuin vapaustaistelijaa.

Tämä lyhyt katsaus yksittäiseen teemaan muutaman sanan voimalla antanee osviittaa siitä, kuinka merkityksellistä voimakkaasti arvolatautuneiden sanojen käyttö etenkin joukkotiedotusvälineissä onkaan. Sanavalinnat ohjaavat yleistä mielipidettä tapahtumista radikaalistikin. Jo käsittelyn kohteena olevien sanojen välillä tapahtuva valinta tuottaa vahvasti toisistaan eriäviä mielikuvia. Kyseessä on kuitenkin vain yksi esimerkki asiasta, jota toimittajat ja muut joukkoviestinnässä toimivat tahot käsittelevät päivittäin, jokaisessa tekstissään.

Huolimattomuus sanavalinnoissa on valitettavaa. Aina ei kuitenkaan huolimattomuudenkaan taakse voida piiloutua, vaan epäilemättä sanavalintaa ohjailevat myös kirjoittajan arvomaailma ja ideologiset painotukset – objektiivisuuspyrkimyksestä huolimatta taustatekijät ovat aina mukana ja toisaalta epäilemättä on myös tahoja, jotka tietoisesti pyrkivät subjektiivisempaan mielipidevaikuttamiseen. Tämän takia kriittisyyden ja medialukutaidon tulisi olla yhteiskunnassa nykyistä huomattavasti arvostetumpia taitoja – ei vain journalistien vaan myös tavallisten kansalaisten keskuudessa. Journalistien ammattietiikkaan toki tulisi voida luottaa, mutta sokeaan uskoon ei ole syytä turvautua. Jos näemme median neljäntenä valtiomahtina tahikka sitten julkisen vallan vahtikoirana, tulisi huolehtia myös siitä, että vahtikoiraakin vahditaan. Viime kädessä vallan oikeaa käyttöä vahtii aina kansa.