Kirjoittanut Jukka J. Rintala
Koska mieltäin on jo pitkään kaivertanut konditionaalin epäjohdonmukainen käyttö, ajoin erään keskustelumme taistojen tielle tämän aiheen suhteen.
Kommenttien järjestystä on osittain muutettu johdonmukaisuutta palvellen. Tiivistin ajatukseni, mieleni liikahdukset, seuraavaan ilmaukseen:
Toveri Jonesin mukaan haluaminen on riippuvainen olosuhteista, minkä tähden olisi konditionaali perusteltu. Mieltäin ei satisfioinut tämä ratkaisu, joten jatkoin intäntää aiheen ympärillä:
Koska mieltäin on jo pitkään kaivertanut konditionaalin epäjohdonmukainen käyttö, ajoin erään keskustelumme taistojen tielle tämän aiheen suhteen.
Kommenttien järjestystä on osittain muutettu johdonmukaisuutta palvellen. Tiivistin ajatukseni, mieleni liikahdukset, seuraavaan ilmaukseen:
Olen miettinyt, että miksi sanotaan: "haluaisin", vaikka todennäköisesti halutaan. Miksi konditionaali?
Toveri Jonesin mukaan haluaminen on riippuvainen olosuhteista, minkä tähden olisi konditionaali perusteltu. Mieltäin ei satisfioinut tämä ratkaisu, joten jatkoin intäntää aiheen ympärillä:
Mutta joka tapauksessa haluaa. Ei siihen tarvitse konditionaalia, vaikka ei olisikaan mahdollista.
Jos sanon: "Haluaisin kissan", se siis tarkoittaa, että en oikeastaan halua, mutta voisin haluta.
Sama kuin sanoisi, että haluaisin lekaa perseeseen. En kyllä halua, mutta voisin haluta. Miksi ilmaista sellaista? Miksi ei voi vain sanoa, mitä haluaa, eikä spekuloida sillä, mitä voisi haluta?
Tästäkös hra Jones vasta-argumentin keksi sen seuraavasti muotoillen:
Eikä tarkoita. Se tarkoittaa, että haluaisit kissan, jos tietyt olosuhteet täyttyisivät. Se ei sinällään ota kantaa siihen, haluatko juuri nyt.
Tähän vastantoon en kuitenkaan mieltynyt, sillä en jakanut edelleenkään hänen kieroutunutta käsitystään konditionaalista:
Mutta kun haluan juuri nyt kissan. Olosuhteet sellaisen eliön ylläpidolle eivät ole suotuisat, mutta kyllä minä silti ihan indikatiivisesti haluan kissan.
Vaan silloinpa hän sanojansa tarkensi, tarkensi todellakin.
Sehän riippuu siitä, haluatko korostaa haluamistunteen ilmentymistä nyt vai olosuhteita, joiden täyttyessä haluaminen voisi toteutua.
Minä haluaisin kissan ja haluan kissan, mutta käyttäisin mieluummin muotoa "haluaisin kissan", jos haluan kompaktisti tuoda ilmi samalla, ettei minulla ole siihen nyt edellytyksiä.
Mutta niinpä vainen vedin useamman halun yhdeksi halujen kokonaisuudeksi!
Haluan sekä kissan että ylläpidolle suotuisat olosuhteet. Miksi sanoisin: "haluaisin", kun kerran "haluan"?
Sitten Jones käytti argumenttia, joka ei vastannut tarpeisiini, älyllisiin:
Minulle tuo muoto on miellyttävä, koska näin minun ei tarvitse puhua niin paljon.
Paikalle saapui kolmas osapuoli, jota voisimme tässä kontekstissa kutsua vaikkapa nimellä "Toni Törrönen" (nimi ei muutettu):
Minkälaisesta kissasta me puhumme?
Tai te puhutte.
Jones tarkentamaan riensi:
Mihin "Toni" asianmukaisesti lausuu:
Emme puhu kissasta. Kissa on ihan vitun irrelevantti.
Vaan itsepä puutuin puheeseen seuraavin sanakääntein:
Minä puhun esim. norjalaisesta metsäkissasta, jotka representoivat suloutta.
Puhumme kissasta an sich ihan vitun jatkuvasti.
Mihin "Toni" asianmukaisesti lausuu:
Kissa ei ole ikinä irrelevantti.
Tästä pääsimme jatkamaan taas itse konditionaalin parissa, kissan ja konditionaalin:
Halu voi eksistoida reaalisesti, vaikka tiedostaisikin, ettei halun objektin aktualisaatio olekaan mahdollinen.
Näin virkoin, mihin Jones vastaan inttihe:
En ole muuta väittänytkään.
Tähän katsoin aiheelliseksi huomauttaa:
Petri Jones väitti kyllä nyt implisiittisesti ihan muuta.
Tähän laati apologiansa Jones, ja seuraava puhe on jälkipolville tallennettu:
Enkä väittänyt. En ole argumentoinut muotoa "haluan kissan" vastaan. Olen sen sijaan argumentoinut, että molemmat muodot ovat valideja ja muodon valinta riippuu siitä, mitä halutaan korostaa.
Voit aivan vapaasti sanoa, että haluat kissan, vaikkei sinulla ole mahdollisuuksia realisoida haluasi. Se voi jopa olla jossain kommunikaatiotilanteessa järkevää. Jossain muussa tapauksessa se ei ole.
Argumentoin sitä vastaan, että kyseenalaistit ylipäätään muodon "haluaisin kissan" käytön järkevyyden yleisesti, ymmärtääkseni.
Tähän kuitenkin seuraavasti vastasin kantaani puolustaen:
Konditionaalinen ilmaisu on perseestä, koska siten voidaan ilmaista halua myös sellaisiin asioihin, joita ei halua yhtään.
"Haluaisin natsin lyövän minua jakoavaimella naamaan."
Tuo tulkittaisiin indikatiiviseksi haluksi, vaikka sitä se ei tarkalleen ottaen ole.
Se edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä, jotta halu eksitoi reaalisesti: Esimerkiksi henkilön konditionaalinen halu muuttuisi indikatiiviseksi, mikäli hän olisi masokistinen taho. Hän ei kuitenkaan sitä ole. Silti hän voi lausua mainitun virkkeen ja tarkoittaa sitä.
Konditionaalinen päälause ilman jos-lausetta on kuin panisi ilman orgasmia.
Petri Jones tämän totta myönsi olevan, mutta hän tarkensi sellaisen sotivan "määrän ja tavan keskustelumaksiimeja vastaan". Vielä katsoi aiheelliseksi painottaa, ettei viimeisin virkkeeni ollut yhtenevä ajatustensa kanssa. Siihen vastasin:
Well, fuck yeah.
Tämän jälkeen jatkoi Jones näkemystensä supportaatiota näin hunajaisin sanoin:
Jos sanoisit "Haluaisin natsin lyövän minua jakoavaimella naamaan.", etkä selventäisi sitä, keskustelukumppanisi jäänee hämmennyksen tilaan. Toisin on lausuman "Haluaisin kissan." kanssa, jonka osalta keskustelun toinen osapuoli todennäköisemmin osaa päätellä tarkoitteen, vaikkei sitä eksplikoida.
Siis: jälkimmäisen lausuman osalta mainitsemasi tietyt ehdot on keskustelun muiden osanottajien helpompi päätellä kuin natsivirkkeessä.
Hetkeksi irtauduin itse asiasta kauhistusta herättävän yksityiskohdan tähden:
Järkytyin siitä, että laitoit lainausmerkkien sisälle pisteet. Se on virhe.
Jukka J. Rintala: En voi ottaa enää vakavasti sinua.
Jukka J. Rintala: Jos ihminen muodostuisi suklaasta, hän ei luultavasti paskoisi lainkaan.
Petri Jones: En kyllä tuota tilannetta oikein osaa rekonstruoida.
Tässä vaiheessa puuttui puheeseen henkilö, jota kutsumme "Jonathaniksi" (nimi ihan vitun muutettu):
Håmåpetterit ne täällä teekupin kanssa haaveilee olemattomista kissoista eikä edes tiedä missä muodossa kissan haluaisi. Voi teitä. Lähdettävä töihin.
Sen jälkeen alkoikin esimerkinomainen konditionaalin käyttö:
Petri Jones: Haaveilen ihan reaalisesta kissasta, elävänä ja kokonaisena.
Jukka J. Rintala: Ettet kuitenkaan haaveilisi siitä kissasta?
Petri Jones: En.
Jukka J. Rintala: Niinpä.
Tästä jatkoi kuitenkin näkemyksensä tarkentamista Jones:
Konditionaali ei tuossa tuo lisäarvoa, minkä se tuo "haluta"-sanan yhteydessä.
Potentiaalisesti.
Tilanneriippuvaisesti.
Kontekstisidonnaisesti!
Tässä vaiheessa totesin vain sen tuovan haluamiseen yhtä paljon lisäarvoa kuin isot alkukirjaimet kaikkiin adverbeihin, minkä Petri Jones myönsi olevan "lähes totta":
Se tuo lisäarvoa vain tiettyihin haluamisiin, oikeassa tilanteessa. Isot alkukirjaimet tuovat lisäarvoa adverbeihin tietyssä tilanteessa, esimerkiksi virkkeen ensimmäisenä sanana.
Vastarintaan nousin, mieleni sisällön bittein muotohon muunsin, seuraavasti:
Se tuo lisäarvoa vain sellaisiin haluamisiin, jotka toteutuisivat tiettyjen konditioiden aktualisoituessa.
Haluaisin koleran.
(Täysin tosi lause. Se vain jää ilman konditioiden julkikirjoitantaa.)
Haluaisin koleran, jos "kolera" tarkoittaisi kissanpentua.
Huomaatko? Vain näin konditionaalinen ilmaisu tuo lisäarvoa.
Johdonmukaista, eikö? Vaan eipä Jonesin mielestä:
Näihin sanoihin päättyi olennainen osa tämänkertaista taisteloamme. Tämän jälkeenhän toki vielä sanailimme leikkisästi aiheen tiimoilta, mutta en usko näiden sutkautusten, niin nokkelia kuin olivatkin, vertaansa vailla, todellakin, tuovan teidän mieltenne varastoihin tarvittavia hengen ja intellektin tuotteita.
Mitä sinä ajattelet tästä asiasta? Vai ajattelisit? ;) Kumpi on oikeassa? Miten sinä käytät konditionaalia, ja tunnetko modusratkaisusi olevan mielenrauhaasi järkyttämätön? Sitä pohtiessa: ole ylpeä muodoistasi.
En huomaa. Alkuperäinen havaintosi pohjaa siihen, että koet konditionaalin muuttumattomana entiteettinä, kun todellisuudessa se on osa muuttuvaa kieltä ja kieltenkäyttäjien muuttaessa sen käyttöä muuttuu myös konditionaalin oikea käyttö hitaasti. Kielet eivät ole perusluonteeltaan loogisia vaan orgaanisia entiteettejä.
Näihin sanoihin päättyi olennainen osa tämänkertaista taisteloamme. Tämän jälkeenhän toki vielä sanailimme leikkisästi aiheen tiimoilta, mutta en usko näiden sutkautusten, niin nokkelia kuin olivatkin, vertaansa vailla, todellakin, tuovan teidän mieltenne varastoihin tarvittavia hengen ja intellektin tuotteita.
Mitä sinä ajattelet tästä asiasta? Vai ajattelisit? ;) Kumpi on oikeassa? Miten sinä käytät konditionaalia, ja tunnetko modusratkaisusi olevan mielenrauhaasi järkyttämätön? Sitä pohtiessa: ole ylpeä muodoistasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti