sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kahdeskymmenes pohde: En ole kävelevä sanakirja

Kirjoittanut Petri Jones


Turun yliopiston kääntäjäopiskelijoiden ainejärjestö Kääntöpiirillä on mainio haalarimerkki, jota somistaa otsikon teksti. Kannan sitä erinomaisen kernaasti ja tässä pohteessa esitän, miksi näin toimin.

Hyvän käännöksen laatiminen vaatii, kuten esimerkiksi lehtori Sirkku Latomaa esiintuo kirjoituksessaan Me ollaan kääntäjiä kaikki – vai ollaanko?, erinomaista kielitaitoa niin lähde- kuin tulokielessä mutta tämän lisäksi erityisesti käännöstaitoa. Käännöstaidon sisällöstä voi lukea kyseisestä tekstistä lisää, mutta tälle pohteelle relevanttia on huomata, että kielitaito ei riitä, vaan sen lisäksi tulee osata huomioida käännöksen käyttötarkoitus ja -konteksti sekä hakea tietoa. Henkilö, joka tuntee sanakirjan sisällön yhtä hyvin kuin Jukka J. Rintala seksin salat tahi ihmisolento taskunsa, voi olla yhtä lailla hyvä kuin huonokin kääntäjä. Filologista voi tulla erinomainen kääntäjä, mutta ainoastaan koulutuksensa ansioksi tätä ei voida lukea.

Käännösprosessia toki nopeuttaa kääntäjän sanavaraston laajuus, mutta liiallinen luottamus omaan kielitaitoonsa voi helposti käydä myös kääntäjän turmioksi. Omien rajojensa tunteminen on kääntämisessä keskeistä; sen tiedostaminen, milloin on syytä tarkistaa asioita. Valitettava tosiasia on se, ettei kukaan voi jokaisen tekstilajin tahikka käyttökontekstin kielellistä kokonaisuutta täysin hallita.

Näiden seikkojen edessä, valossa ja äärellä vituttavatkin äärettömän paljon sellaiset lausunnot kuin ”mikä [joku ihan vitun irrelevantti englanninkielinen paska] on suomeks?” En tiedä, todennäköisesti lime, saatana. Tällaisessa tilanteessa kääntäjä pääsee valitsemaan kahdesta paskasta vaihtoehdosta: Hän voi yhtäältä pyrkiä sivistämään kysyjää kääntämisen lainalaisuuksista, kontekstia kysellä, tarkoitusta udella. Tällöin aikaansa menettää kääntäjä, ja kysyjä vittuuntuu: ”Etsä voi vaan sanoo mikä se on?” Toisaalta kääntäjä voi sanoa ensimmäisenä mieleensä juolahtavan termin, joka ehkä jossain tilanteessa ja kontekstissa vastaa kysynnän alla ollutta muunkielistä sanaa. Ehkäpä sattuu arvaus kohdilleen ja kysyjä on tyytyväinen. Ehkäpä taasen ei sovi veikkaus kontekstiin laisinkaan ja kääntäjän osaaminen kysyjän silmissä vahvan epäilyksen varjon yllensä saa.

Kysyjä saisi ymmärtää tämän: Mikäli kääntäminen olisi sitä, että sanoille ja lauseille annettaisiin yleispäteviä vastineita sanakirjojen, sanastojen ja termistöjen perusteella, ammattimaisilla kääntäjillä ei tehtäisi vittuakaan. Kuka tahansa pystyisi tällaiseen mekaaniseen toimintaan mainiosti. Mikäli taas hyväksytään, että kääntäminen vaatii kielitaidon oheen käännöstaitoa, yksittäisten termien ja sanojen kyseleminen kontekstitta ei järin järkevältä toiminnalta vaikuta.

Toki kaikkeen on poikkeuksensa. Jotkin hyvin kiinteät, yksiselitteiset termit ovat lähestulkoon poikkeuksetta käännettävissä toiseen kieleen samalla tavalla. Yleisesti ottaen on kuitenkin niin, että konteksti vaikuttaa. Kääntäjä on kääntäjä, ei kävelevä sanakirja. Sellaisena häntä arvostettakoon.

Läheisintä kääntäjäänne siis ensi pohteeseen saakka halikaa! Otteeseenne vangitkaa, älkääkä pois päästäkö; älkää sen sanakirjan salliko kävellä. Hyllyynne upottakaa, pieninä palasina. Tämäkin mieluisampaa on kuin osa kohtaamistaan kontekstittomista käännöskyselyistä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti