Viides pohde: Konditionaalin käytöstä

Kirjoittanut Jukka J. Rintala

Koska mieltäin on jo pitkään kaivertanut konditionaalin epäjohdonmukainen käyttö, ajoin erään keskustelumme taistojen tielle tämän aiheen suhteen. 

Kommenttien järjestystä on osittain muutettu johdonmukaisuutta palvellen. Tiivistin ajatukseni, mieleni liikahdukset, seuraavaan ilmaukseen: 

Olen miettinyt, että miksi sanotaan: "haluaisin", vaikka todennäköisesti halutaan. Miksi konditionaali?

Toveri Jonesin mukaan haluaminen on riippuvainen olosuhteista, minkä tähden olisi konditionaali perusteltu. Mieltäin ei satisfioinut tämä ratkaisu, joten jatkoin intäntää aiheen ympärillä:

 

Mutta joka tapauksessa haluaa. Ei siihen tarvitse konditionaalia, vaikka ei olisikaan mahdollista.

Jos sanon: "Haluaisin kissan", se siis tarkoittaa, että en oikeastaan halua, mutta voisin haluta.

Sama kuin sanoisi, että haluaisin lekaa perseeseen. En kyllä halua, mutta voisin haluta. Miksi ilmaista sellaista? Miksi ei voi vain sanoa, mitä haluaa, eikä spekuloida sillä, mitä voisi haluta?

Tästäkös hra Jones vasta-argumentin keksi sen seuraavasti muotoillen:

Eikä tarkoita. Se tarkoittaa, että haluaisit kissan, jos tietyt olosuhteet täyttyisivät. Se ei sinällään ota kantaa siihen, haluatko juuri nyt.

Tähän vastantoon en kuitenkaan mieltynyt, sillä en jakanut edelleenkään hänen kieroutunutta käsitystään konditionaalista:

Mutta kun haluan juuri nyt kissan. Olosuhteet sellaisen eliön ylläpidolle eivät ole suotuisat, mutta kyllä minä silti ihan indikatiivisesti haluan kissan.

Vaan silloinpa hän sanojansa tarkensi, tarkensi todellakin.

Sehän riippuu siitä, haluatko korostaa haluamistunteen ilmentymistä nyt vai olosuhteita, joiden täyttyessä haluaminen voisi toteutua.

Minä haluaisin kissan ja haluan kissan, mutta käyttäisin mieluummin muotoa "haluaisin kissan", jos haluan kompaktisti tuoda ilmi samalla, ettei minulla ole siihen nyt edellytyksiä.

Mutta niinpä vainen vedin useamman halun yhdeksi halujen kokonaisuudeksi!

Haluan sekä kissan että ylläpidolle suotuisat olosuhteet. Miksi sanoisin: "haluaisin", kun kerran "haluan"?

Sitten Jones käytti argumenttia, joka ei vastannut tarpeisiini, älyllisiin:

Minulle tuo muoto on miellyttävä, koska näin minun ei tarvitse puhua niin paljon.

Paikalle saapui kolmas osapuoli, jota voisimme tässä kontekstissa kutsua vaikkapa nimellä "Toni Törrönen" (nimi ei muutettu):

Minkälaisesta kissasta me puhumme?

Tai te puhutte.

Jones tarkentamaan riensi:

Emme puhu kissasta. Kissa on ihan vitun irrelevantti.

Vaan itsepä puutuin puheeseen seuraavin sanakääntein:

Minä puhun esim. norjalaisesta metsäkissasta, jotka representoivat suloutta.

Puhumme kissasta an sich ihan vitun jatkuvasti.

Mihin "Toni" asianmukaisesti lausuu:

Kissa ei ole ikinä irrelevantti.

Tästä pääsimme jatkamaan taas itse konditionaalin parissa, kissan ja konditionaalin:

Halu voi eksistoida reaalisesti, vaikka tiedostaisikin, ettei halun objektin aktualisaatio olekaan mahdollinen.

Näin virkoin, mihin Jones vastaan inttihe:

En ole muuta väittänytkään.

Tähän katsoin aiheelliseksi huomauttaa:

Petri Jones väitti kyllä nyt implisiittisesti ihan muuta.

Tähän laati apologiansa Jones, ja seuraava puhe on jälkipolville tallennettu: 

Enkä väittänyt. En ole argumentoinut muotoa "haluan kissan" vastaan. Olen sen sijaan argumentoinut, että molemmat muodot ovat valideja ja muodon valinta riippuu siitä, mitä halutaan korostaa.

Voit aivan vapaasti sanoa, että haluat kissan, vaikkei sinulla ole mahdollisuuksia realisoida haluasi. Se voi jopa olla jossain kommunikaatiotilanteessa järkevää. Jossain muussa tapauksessa se ei ole.

Argumentoin sitä vastaan, että kyseenalaistit ylipäätään muodon "haluaisin kissan" käytön järkevyyden yleisesti, ymmärtääkseni.

Tähän kuitenkin seuraavasti vastasin kantaani puolustaen:

Konditionaalinen ilmaisu on perseestä, koska siten voidaan ilmaista halua myös sellaisiin asioihin, joita ei halua yhtään.

"Haluaisin natsin lyövän minua jakoavaimella naamaan."

Tuo tulkittaisiin indikatiiviseksi haluksi, vaikka sitä se ei tarkalleen ottaen ole.

Se edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä, jotta halu eksitoi reaalisesti: Esimerkiksi henkilön konditionaalinen halu muuttuisi indikatiiviseksi, mikäli hän olisi masokistinen taho. Hän ei kuitenkaan sitä ole. Silti hän voi lausua mainitun virkkeen ja tarkoittaa sitä.

Konditionaalinen päälause ilman jos-lausetta on kuin panisi ilman orgasmia.

Petri Jones tämän totta myönsi olevan, mutta hän tarkensi sellaisen sotivan "määrän ja tavan keskustelumaksiimeja vastaan". Vielä katsoi aiheelliseksi painottaa, ettei viimeisin virkkeeni ollut yhtenevä ajatustensa kanssa. Siihen vastasin: 

Well, fuck yeah.

Tämän jälkeen jatkoi Jones näkemystensä supportaatiota näin hunajaisin sanoin: 

Jos sanoisit "Haluaisin natsin lyövän minua jakoavaimella naamaan.", etkä selventäisi sitä, keskustelukumppanisi jäänee hämmennyksen tilaan. Toisin on lausuman "Haluaisin kissan." kanssa, jonka osalta keskustelun toinen osapuoli todennäköisemmin osaa päätellä tarkoitteen, vaikkei sitä eksplikoida.

Siis: jälkimmäisen lausuman osalta mainitsemasi tietyt ehdot on keskustelun muiden osanottajien helpompi päätellä kuin natsivirkkeessä.

Hetkeksi irtauduin itse asiasta kauhistusta herättävän yksityiskohdan tähden: 

Järkytyin siitä, että laitoit lainausmerkkien sisälle pisteet. Se on virhe.

Vaan siitä toivuin, toivuin ja taistelohon kävin jälleen ma:

Mikäli ihmiskunta olisi tottunut täsmälliseen ilmaisuun, ei ymmärtämisvaikeuksia olisi kuvatussa tilanteessa.

Vaan pistevirhe oli jo tehtävänsä tehnyt:

Petri Jones: Ihan vitun sama. "....."

Jukka J. Rintala: En voi ottaa enää vakavasti sinua.

Petri Jones: Ja mikäli ihmiskunta olisi suklaata, anaalihygienia olisi vaikeampaa.

Jukka J. Rintala: Jos ihminen muodostuisi suklaasta, hän ei luultavasti paskoisi lainkaan.

Petri Jones: En kyllä tuota tilannetta oikein osaa rekonstruoida.

Tässä vaiheessa puuttui puheeseen henkilö, jota kutsumme "Jonathaniksi" (nimi ihan vitun muutettu):  

Håmåpetterit ne täällä teekupin kanssa haaveilee olemattomista kissoista eikä edes tiedä missä muodossa kissan haluaisi. Voi teitä. Lähdettävä töihin.

Sen jälkeen alkoikin esimerkinomainen konditionaalin käyttö:

Petri Jones: Haaveilen ihan reaalisesta kissasta, elävänä ja kokonaisena.

Jukka J. Rintala: Ettet kuitenkaan haaveilisi siitä kissasta?

Petri Jones: En.

Jukka J. Rintala: Niinpä.

Tästä jatkoi kuitenkin näkemyksensä tarkentamista Jones: 

Konditionaali ei tuossa tuo lisäarvoa, minkä se tuo "haluta"-sanan yhteydessä.

Potentiaalisesti.

Tilanneriippuvaisesti.

Kontekstisidonnaisesti!

Tässä vaiheessa totesin vain sen tuovan haluamiseen yhtä paljon lisäarvoa kuin isot alkukirjaimet kaikkiin adverbeihin, minkä Petri Jones myönsi olevan "lähes totta": 

Se tuo lisäarvoa vain tiettyihin haluamisiin, oikeassa tilanteessa. Isot alkukirjaimet tuovat lisäarvoa adverbeihin tietyssä tilanteessa, esimerkiksi virkkeen ensimmäisenä sanana.

Vastarintaan nousin, mieleni sisällön bittein muotohon muunsin, seuraavasti: 

Se tuo lisäarvoa vain sellaisiin haluamisiin, jotka toteutuisivat tiettyjen konditioiden aktualisoituessa.

Haluaisin koleran.

(Täysin tosi lause. Se vain jää ilman konditioiden julkikirjoitantaa.)

Haluaisin koleran, jos "kolera" tarkoittaisi kissanpentua.

Huomaatko? Vain näin konditionaalinen ilmaisu tuo lisäarvoa.

Johdonmukaista, eikö? Vaan eipä Jonesin mielestä: 

En huomaa. Alkuperäinen havaintosi pohjaa siihen, että koet konditionaalin muuttumattomana entiteettinä, kun todellisuudessa se on osa muuttuvaa kieltä ja kieltenkäyttäjien muuttaessa sen käyttöä muuttuu myös konditionaalin oikea käyttö hitaasti. Kielet eivät ole perusluonteeltaan loogisia vaan orgaanisia entiteettejä.

Näihin sanoihin päättyi olennainen osa tämänkertaista taisteloamme. Tämän jälkeenhän toki vielä sanailimme leikkisästi aiheen tiimoilta, mutta en usko näiden sutkautusten, niin nokkelia kuin olivatkin, vertaansa vailla, todellakin, tuovan teidän mieltenne varastoihin tarvittavia hengen ja intellektin tuotteita.

Mitä sinä ajattelet tästä asiasta? Vai ajattelisit? ;) Kumpi on oikeassa? Miten sinä käytät konditionaalia, ja tunnetko modusratkaisusi olevan mielenrauhaasi järkyttämätön? Sitä pohtiessa: ole ylpeä muodoistasi. 

Neljäs pohde: sanavalinnasta

Kirjoittanut Petri Jones

Terroristi on yksiselitteinen pahan ilmentymä maailmassa, jossa totuus on yksinkertaistettu mustavalkoiseksi. Terrorismia vastaan on oikeutettua käydä sotaa ja terroristeilta voidaan yleisen mielipiteen hyväksymien käytänteiden mukaisesti viedä pois perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet. Tällaisena maailma näyttäytyy uutisten valossa. Harvalukuinen on se joukko, joka kyseenalaistaa terrorismin pahuuden. Keskeiseksi kysymykseksi tällaisessa maailmassa nouseekin se, kenellä on oikeus määrittää terroristi ja terrorismi ja tapahtuuko tämä määrittely objektiivisin vai subjektiivisin perustein.

Käsittelen tässä hyvin lyhyesti terroristin käsitettä negatiivisin konnotaatioin väritettynä sanana, jota mediassa käytetään – tietoisesti tai tiedostamatta – luomaan illuusiota kyseessä olevaa henkilöä vastaan suunnattujen toimien oikeutuksesta. Käsittely on blogitekstille ominaiseen tapaan suppea ja jättää useita perusteltuja näkökulmia täysin huomiotta. Keskeisenä perspektiivinä nostetaan Tractatus Lingua-Philosophicuksen prinsiippien mukaisesti esiin lingvistinen näkemys aiheesta. Käsittelyn pohjana toimivat Chambers 21^st Century Dictionaryn sekä Chambers Thesauruksen englanninkieliset sanamääritelmät.

Terrorismi (terrorism) määritellään mainitussa sanakirjassa seuraavasti: “the systematic and organized use of violence and intimidation to force a government or community, etc to act in a certain way or accept certain demands.” Terroristia ei erillisenä terminä löydy, mutta se voitaneen määritellä terrorismin määritteen perusteella sellaiseksi henkilöksi, joka toimii mainitulla tavalla, ts. harjoittaa terrorismia.

Seuraavassa on muutamia muita vastaavankaltaiseen toimintaan osallistuvia henkilöitä kuvaavia termejä määrittelyineen:

• insurgent (adj) opposed to and fighting against the government of the country; rebellious. (noun) a rebel.

  (rebel [verb] to resist openly or fight against authority or oppressive conditions.)

• revolutionary (adj) in favour of and supporting political, social, etc revolution.

• guerrilla or guerilla (noun) a member of a small, independent, often politically motivated armed force making surprise attacks, eg against government troops.

• freedom fighter (noun) someone who fights in an armed movement for the liberation of a nation, etc from a government considered unjust, tyrannical, etc.

Esitän näiden termien alaisuudessa toimivien henkilöiden yleisesti varsin hyväksytyiksi suomenkielisiksi vastineiksi järjestyksessä termejä “kapinallinen”, “vallankumouksellinen”, “sissi” ja “vapaustaistelija”.

Esitän myös, että termien väliset erot ovat toiminnan faktisen ilmentymisen osalta lähes olemattomia. Otettakoon käsittelyyn yhden näkemyksen mukaiset ääripäät: terroristi ja vapaustaistelija. Terroristi pyrkii määritelmän mukaan toiminnallaan saamaan hallitusta tai vastaavaa toimimaan tietyllä tavalla tai suostumaan tiettyihin vaatimuksiin; vapaustaistelija toimii vapauttaakseen kansakunnan tai vastaavan epäoikeudenmukaisen tai tyrannimaisen hallituksen alaisuudesta. Selvää on, että epäoikeudenmukaisuus ja tyrannimaisuus ovat entiteettiin subjektiivisesti liitettäviä ominaisuuksia – siis kyseessä on arvomääritelmä samankaltaisesta toiminnasta. Terrorismin osalta toimintaan sisältyy “use of violence”, joka on vieläpä systemaattista ja organisoitua; vapaustaistelija taas “fights in an armed movement”. Tällaisen liikkeen voitaneen yleensä sanoa olevan tai pyrkivän olemaan systemaattinen ja organisoitu.

Määritelmien ero vapaustaistelijan ja terroristin välillä vaikuttaa olevan lähinnä se, nähdäänkö toiminnalla olevan oikeutusta tahi miten toiminta muutoin on arvotettu. Jos arvottaminen perustuu erilaisten konfliktien osalta yhtenäiseen käytäntöön, ei tässä välttämättä ole ongelmaa. Esimerkiksi sen osalta, onko tietty hallitus epäoikeudenmukainen tai tyrannimainen, tällainen yhtenäinen käytäntö voisi olla vaikka kansainvälinen oikeus. Käytännön esimerkkinä kuitenkin: Israel rikkoo jatkuvasti kansainvälistä oikeutta, mutta Hamasia ei perinteisesti esitetä vapaustaistelijaryhmittymänä vaan terroristijärjestönä.

Edellä mainittuja termejä tunnutaankin käytettävän mediassa kaiken kaikkiaan hyvin epäjohdonmukaisesti. Ongelmalliseksi asian tekee se seikka, että kansan valtaosa pitänee terroristia paheksuttavampana toimijana kuin vapaustaistelijaa.

Tämä lyhyt katsaus yksittäiseen teemaan muutaman sanan voimalla antanee osviittaa siitä, kuinka merkityksellistä voimakkaasti arvolatautuneiden sanojen käyttö etenkin joukkotiedotusvälineissä onkaan. Sanavalinnat ohjaavat yleistä mielipidettä tapahtumista radikaalistikin. Jo käsittelyn kohteena olevien sanojen välillä tapahtuva valinta tuottaa vahvasti toisistaan eriäviä mielikuvia. Kyseessä on kuitenkin vain yksi esimerkki asiasta, jota toimittajat ja muut joukkoviestinnässä toimivat tahot käsittelevät päivittäin, jokaisessa tekstissään.

Huolimattomuus sanavalinnoissa on valitettavaa. Aina ei kuitenkaan huolimattomuudenkaan taakse voida piiloutua, vaan epäilemättä sanavalintaa ohjailevat myös kirjoittajan arvomaailma ja ideologiset painotukset – objektiivisuuspyrkimyksestä huolimatta taustatekijät ovat aina mukana ja toisaalta epäilemättä on myös tahoja, jotka tietoisesti pyrkivät subjektiivisempaan mielipidevaikuttamiseen. Tämän takia kriittisyyden ja medialukutaidon tulisi olla yhteiskunnassa nykyistä huomattavasti arvostetumpia taitoja – ei vain journalistien vaan myös tavallisten kansalaisten keskuudessa. Journalistien ammattietiikkaan toki tulisi voida luottaa, mutta sokeaan uskoon ei ole syytä turvautua. Jos näemme median neljäntenä valtiomahtina tahikka sitten julkisen vallan vahtikoirana, tulisi huolehtia myös siitä, että vahtikoiraakin vahditaan. Viime kädessä vallan oikeaa käyttöä vahtii aina kansa.