Tämän pohteen pääajatuksen voi yksinkertaistaen ja jossain
määrin kärjistäen esittää seuraavanlaisessa muodossa: kääntäminen on
mahdotonta, mutta tämän ei tule antaa estää kääntämistä. Teesi voi vaikuttaa
paradoksaaliselta, minkä vuoksi esitän siitä alla myös vähemmän
yksinkertaistetun, pohteen mittaisen version.
Pohteenkirjoitannalle sysäyksen antoi aiemman
pohteen julkaisua edeltänyt keskustelu, mi liittyi johonkin pohteen varhaisen version jo unohdukseen
vaipuneeseen muotoiluun. Kyse kohdassa oli jotakuinkin siitä, että englanniksi ei tietyn suomeksi ilmaistun asian tuntuja kyettäisi
ilmaisemaan – ja tarkennuksena lausuntoa kohtaan esittämääni ihmettelyyn kanssablogisti
Rintala selvensi viittaavansa tilanteisiin, joissa ”tunnun luoja on
essentiaalisesti juuri suomen kieli, esimerkiksi nokkeluus homonyymeillä”.
Sysäys ei ollut järin vahva, sillä – kuten aiemman pohteen
julkaisupäivämäärästä voi itsekin arvioida – asia hautautui pohdeaihioiden
kaatopaikalle hyväksi toviksi, kunnes siihen tänä kesänä päätin palata.
Vastaukseni yllä esitettyyn näkemykseen olkoon alla sellaisenaan; sitä voimme
pitää lähtökohtana pohteen teesille:
Tokikaan ei käännetty teksti samanlaista tuntua milloinkaan luo kuin alkuperäinen, muttei toisaalta alkuperäinenkään teksti kaikille sen lukeville ihmisille. Tässä mielessä on kääntäminen mahdotonta. Mainittujen kaltaisten asioiden ilmaisemista toisella kielellä pidän erittäinkin mahdollisena, jos hyväksymme kääntämisen parhaimmillaankin tuntujen approksimointiin kykenevänä toimintana.
Mahdoton kääntäminen:
kääntämisen tarkoitus ja tulkintojen maailmat
Kääntämisen mahdottomuus ei ole millään tavoin originelli
ajatus. Käännöstieteessä (täydellisen) kääntämisen mahdottomuutta on
esiintuonut moni taho aina Eugene Nidasta lähtien – joka toki huomautti, että
epätäydellinenkin käännös voi olla erinomaisen hyvä. Jos kääntäminen kuitenkin olisi
toimintana mahdotonta, olisi vaikeaa ymmärtää, mitä suuri osa maailmassa
olevista, käännöksiksi nimetyistä teksteistä on.
Voitaneen siis sanoa, että kääntäminen on toimintana
mahdollista, mutta teoreettisessa mielessä kääntämisen mahdollisuus riippuu sen
määritelmästä – millaista vastaavuutta käännökseltä vaaditaan, jotta sen voi
ajatella käännökseksi. Tähän – siis keskusteluun esimerkiksi käännöksen ja
adaptaation suhteesta – emme kuitenkaan tässä yhteydessä mene sen syvemmälle vaan lähestymme kääntämisen mahdottomuutta sen tarkoituksen kautta.
Voi toki perustellusti olla montaa mieltä siitä, mikä kääntämisen
tarkoitus on – esimerkiksi skopos-teorian mukaan keskeistä on toteuttaa käännöksen
skoposta, tavoitetta, jolloin samankin tekstin eri käännöksillä voi olla
erilaiset funktiot. Jos käännöksen tavoitteena on ensisijaisesti esimerkiksi informaation välittäminen, täytyy käännöksessä painottaa aivan eri asioita kuin silloin, kun keskeisempää on tietynlaisen tunnelman välittäminen.
Tähän kontekstiin riittää kuitenkin nähdäkseni yksinkertaistettu versio kääntämisen tarkoituksesta. Tyypillisesti käännöksen tavoitteena voitaneen nähdä olevan pyrkimys välittää lukijalle tiettyjä merkityksiä ja vaikutelmia, jotka vastaavat alkutekstin lukijoilleen välittämiä. Tähän muotoon yksinkertaistetun tarkoituksen avulla voimme kääntämisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia oivallisesti tarkastella.
Tähän kontekstiin riittää kuitenkin nähdäkseni yksinkertaistettu versio kääntämisen tarkoituksesta. Tyypillisesti käännöksen tavoitteena voitaneen nähdä olevan pyrkimys välittää lukijalle tiettyjä merkityksiä ja vaikutelmia, jotka vastaavat alkutekstin lukijoilleen välittämiä. Tähän muotoon yksinkertaistetun tarkoituksen avulla voimme kääntämisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia oivallisesti tarkastella.
Kissoille mikään ei ole mahdotonta. |
Ajatelkaamme maailmastamme löytyviä tekstejä sekä niitä
lukevaa moninaista ihmisjoukkoa. Harva väittänee, että mikään yksittäinen
teksti tulkittaisiin aina, lukijasta ja luentatilanteesta riippumatta,
tismalleen samalla tavoin kaikkine sivumerkityksineen. Joku kenties voisi esittää tilanteen olevan tällainen yksittäisestä sanasta koostuvan tekstin kohdalla, mutta tätäkään en
itsestäänselvyytenä pitäisi. Ihmisten tulkintoihin vaikuttavat tulkintatilanteen
ohella muun muassa heidän ainutkertainen henkilöhistoriansa, taustansa ja
ominaisuutensa. Pidempien tekstien kohdalla tulkintojen eriävyydet näkyvät erityisen selvästi esimerkiksi
kaunokirjallisten teosten tulkinnassa – absoluuttista yksimielisyyttä teosten
merkityksestä harvemmin vallitsee.
Kun jo yksittäisen tekstin kohdalla sen
tulkinnat ja aiheuttamat reaktiot vaihtelevat lukija- ja tilannekohtaisesti, lienee
selvää, että sama pätee myös silloin, kun tekstin käännämme toiselle kielelle
ja vertaamme erikielisten versioiden välittämiä merkityksiä. Luonnollisestikin
huonon käännöksen kohdalla alkutekstin ja käännöksen merkitykset eroavat toisistaan huomattavan paljon, mutta erityisen
onnistuneenkin käännöksen tapauksessa tulkinta on aina väistämättä erilainen
kuin alkutekstin kohdalla.
Mikäli kääntämisen perustarkoituksena pidetään yllä
esitetyllä tavalla tietynlaisten vaikutelmien ja merkitysten välittämistä lukijalle ja mikäli näiden tulisi aina olla samanlaisia, on selvää, että kääntämisen voi perustellusti sanoa
olevan mahdotonta. Toisaalta yhtä lailla voimme jatkaa ajatusta kaikkeen muuhunkin kommunikaatioon
ja katsoa ihmisten välisen viestinnän ylipäänsä olevan mahdotonta – jos
hyväksyttävää on vastaavalla tavalla vain täydellinen erilaisten merkitysten
välittäminen tismalleen siinä muodossa kuin utteranssin lausuja tahi kirjoittaja halajaa.
Kääntäminen ei siis yksin ole mahdottomuutensa kanssa.
Se pointti, jonka yllä yritän tehdä, on seuraava: teksti –
olipa kyseessä käännös tahikka ei – altistuu aina tulkinnalle, mi prosessina on
sellainen, jota kirjoittaja sen paremmin kuin kääntäjäkään ei voi hallita. Tekstin laatija voi
toki valinnoillaan edesauttaa sitä, että tekstin sanoma on mahdollisimman
yksiselitteinen (mikäli näin halutaan – monitulkintaisuushan on hyve esimerkiksi
tietyissä poliittisen sfäärin teksteissä tai joissain kaunokirjallisissa
konteksteissa), mutta lopullisen tulkinnan tekee aina tekstin lukija
kirjoittajan intentioista riippumatta.
Mahdoton kääntäminen:
merkitysten kultaiset kentät
Pohteen kirjoittamiseen henkilöni ajaneessa
keskustelunpätkässä erityinen fokus oli kulttuurisidonnaisissa lausahduksissa.
On totta, että tämän kaltaisia kielellä leikittelyjä harvemmin kyetään
kääntämään ns. suoraan – mutta suoraa tai sanasanaista kääntämistä pidetäänkin käännöspiireissä varsin universaalisti huonona toimintamallina sen
vuoksi, että käännettävän yksikön tulisi lähtökohtaisesti olla koko teksti, ei sana.
Toisin sanoen: jos tekstistä käännetään sanat yksitellen, voivat sanat olla
sanoina käännetty ”oikein”, mutta niistä lopputulemana muodostuva teksti on
mitä todennäköisimmin mahdoton ymmärtää tai vähintäänkin huikaisevan epäkoherentti.
Kulttuurispesifejä tekstinkohtia kääntäessään kääntäjä voi
esimerkiksi lisätä kulttuuripiiriin kuulumattomalle kohderyhmälle kohtaa
avaavan selitteen, olla selittämättä mitään erikseen, käyttää vastaavaa,
kohderyhmän kulttuurille tuttua ilmausta tai poistaa viittauksen kokonaan –
järkevä toimintatapa riippuu esimerkiksi siitä, halutaanko käännöksen olevan
kotouttava vai vieraannuttava ja kuinka relevantti juuri kyseinen asia on
tekstikokonaisuuden ymmärtämiselle. Esimerkiksi kaunokirjallisen teoksen
juoneen ratkaisevasti vaikuttava kulttuurispesifi asia lienee seikkaperäisesti selitettävä,
kun taas ns. lisäväriä antavana heittona tekstiin lisätty viittaus voidaan usein
jättää selittämättä.
Tärkeä huomio yllä olevaan on kuitenkin se, ettei kulttuurispesifisyys ole kielen kokonaisuudessa millään tavoin poikkeuksellinen ilmiö. Kielelliset nokkeluudet voivat toki saada kääntäjän erityisesti
hiuksiaan repimään, mutta käytännössä kaikki kieleen kuuluvat sanat ovat
jossain määrin kulttuurispesifejä – niiden merkityskentät eivät uskoakseni
koskaan täydellisesti vastaa toisen kielen käännösvastineena käytettävää sanaa.
Käännösvastineen valinnassa tehdään siis aina kompromisseja sen suhteen, mitä
alkutekstissä tehtyjen valintojen konnotaatioita käännöksessä halutaan
painottaa. Tässä kääntäjän kulttuurinen ymmärrys on keskeisessä roolissa.
Juuri tähän – sanojen merkityskenttien eroavaisuuksiin –
kääntämisen mahdottomuus (kuten myös sanasanaisen kääntämisen huonous) nähdäkseni
osaltaan palautuu: kaikkia alkutekstiin sisältyviä konnotaatioita on
yksinkertaisesti mahdotonta välittää, ja kääntäjä on se taho, joka tekee
valinnat välitettävien merkitysten suhteen. Näin muodoin hyvä kääntäjä
useimmiten tekee järkeviä valintoja, jotka suurin osa lukijoista hyväksyy sen
kummempia ajattelematta – mutta eivät suinkaan kaikki lukijat. Koska lukijat
tulkintoinensa ovat yksilöitä, ei sama käännös välttämättä eri lukijoille
edusta parhainta mahdollista käännöstä. Täydellinen käännös siis on vain unta
ja valhetta – erilaiset valinnat käännöksessä välitettävien merkitysten suhteen
voivat myös olla vallankin perusteltavissa ja luonnollisesti riippuvat myöskin
käännöksen funktiosta.
Mahdollinen kääntäminen?
Yhteenvetona voitaneen sanoa, että kääntäminen on mahdotonta
sikäli kuin sillä tarkoitetaan täsmälleen samanlaisten merkitysten välittämistä
käännöksen lukijoille kuin alkuteksti välittää lukijoilleen. Käytännössä täydellisesti puhujan tai kirjoittajan intentioiden mukaisia merkityksiä ei
kuitenkaan kyetä minkäänlaisessa kommunikaatiossa välittämään niin kauan kuin
kommunikaation osapuolia ja näin ollen tulkitsijoita on useampi kuin yksi – ja
tämän myötä kääntäminen kommunikaation muotona ja sitä myöten tulkintojen
approksimoijana on yhtä lailla mahdollista kuin kommunikaatio ylipäänsä.
Haluaapa kääntämisen yllä olevan (sekä muiden relevanttien seikkojen) perusteella katsoa
mahdottomaksi tahi mahdolliseksi, on se joka tapauksessa sellaista toimintaa,
jota maailmassa tarvitaan. Kääntäjänä nöyrä toiveeni on, että pyydätte
mahdotonta.