Kirjoittanut Petri Jones
Aluksi ajattelin iloksenne kirjoitella – ja kirjoitinkin – erittäin
yleisellä tasolla liikkuvan tekstin tieteen kielestä. Siitä tuli kuitenkin siinä
määrin turhaa ja tylsää paskaa, että virtuaaliseen roskakoriin on tuotos tiensä
löytänyt. Opikseni en kuitenkaan suostu ottamaan: nyt julkaistava pohdekin
käsittelee tieteen kieltä – joskin näkökulma on hivenen rajatumpi.
Tieteen kieltä uhkaavasti mittailee kritiikkinsä säilällä
niin rahvas kuin osa akatemiastakin. Obskuuria on se, pompöösiä, elitististä,
sivistyssanoihin tukeutuvaa ja lopulta mitäänsanomatonta – tästä virkkeestä
suhteessa pohteistoomme ei ole ironiaa löydettävissä. Kaiken maailman dosentit
norsunluutorneissaan raapustelevat tekstejä, joita kukaan ei lue, odotellessaan
professoriksi pääsyä saadakseen nauttia yleisesti tunnetuista kolmesta syystä
olla professori. Ja niin edespäin.
Yllä olevasta huolimatta en ole kritiikin kanssa totaalisen
eriävää mieltä. Kun turhan valituksen ja ymmärtämättömyyden kerrokset hellästi kuorii
pois, paljastuu sisältä mehevä, makea ja herkullinen sipulisydän:
yhteiskunnallista tehtäväänsä on yliopistojen vaikeaa suorittaa, jos kukaan yhteiskunnassa
ei tajua vittuakaan teksteistä, joita niissä tuotetaan.
Kokonaisvaltaista katsausta en tässä kuitenkaan tieteen
kielen konventioihin ole luova vaan muutamia esimerkkejä ja anekdootteja esiin
nostava. Osa nostoista liittyy elimellisesti omaan, erityisen hitaasti
edistyvään pro gradu -työhöni – yksi pohteen synnyn taustatekijöistä olikin
niin sanottu gradutuska, joka saattaa
ihmisen tekemään tai vaikkapa kirjoittamaan mitä tahansa muuta kuin itse
gradua. Kenties kuitenkin esimerkkien viitoittamalla tiellä jonkinlaiseen päämäärään
olemme päätyvät – lue ja jännitä tätä kanssani!
Akateeminen kieli
tahikka kielet
Mitäpä sitten on akateeminen kieli? Ainakin sitä käytetään
akateemisissa teksteissä. Niiden voi ajatella muodostavan oman genrensä, johon
puolestaan kuuluu erinäisiä alagenrejä esimerkiksi tieteenalojen mukaan
kategorisoituina. Akateemisia tekstejä voidaan pitää myös tietynlaisena
erikoiskielenä. Toki eri tieteenalojen kieli vaihtelee runsaastikin, mutta
akateemisella kielellä yleensä on myös yhteiset piirteensä: tyypillistä on muun
muassa korkea rekisteri, omanlainen jargoninsa erityisine termeineen,
neutraaliutta viestimään pyrkivä tyyli, ilmaisun täsmällisyys ja lähteiden
käyttö.
Yllä mainitut piirteet vaikuttaisivat ns. mutupohjalta olevan
jossain määrin kielestä riippumattomia – ne ovat akateemisen kielen ihanteina uskoakseni
jotakuinkin kaikissa kielissä, joita käytetään korkeakoulutasoisissa
instituutioissa. Luonnollisesti eri kielissä eri piirteiden asema voi vaihdella
jonkin verran; esimerkiksi akateemisessa englannissa kirjoitetun kielen pitkä
historia on tuonut mukanaan monia muita kieliä enemmän tiettyä
jähmettyneisyyttä, mutta toisaalta kielen globaali asema nykypäivän tiedeyhteisössä
väistämättä tuo mukanaan varianssia, kun englantia käyttävät teksteissään
runsaasti myös ei-natiivit.
Tieteen kielen
konventiot: palasiksi ne lyökäämme!
 |
| Kissa onkin jo otsikon kehotuksen ennättänyt toteuttaa. |
Graduni käsittelee eräässä selainpelissä toimivien
vapaaehtoiskääntäjien motivaatiota ja identiteettiä, ja olen kirjoittava sen
englanniksi. Aikomuksenani on gradussani tietoisesti rikkoa erästä tieteellisen
kielen, ainakin tieteellisen englannin, konventioista. Aion kirjoittaa – ja
olen tähän saakka kirjoittanut – yksikön ensimmäisessä persoonassa silloin, kun
käsittelyn alla on se, mitä todella itse tein, toisin kuin konventioiden
mukaista käsittääkseni edelleen olisi.
Nähdäkseni konventiot ovat silkkaa paskaa silloin, kun niitä
käyttämällä hämärretään suorastaan tutkimuseettisiä seikkoja: esimerkiksi passiivi häivyttäisi lukijan mielestä sitä, että inhimillinen
toimija on tehnyt graduun liittyviä asioita, vaikka se samalla ylläpitäisikin tieteen
objektiivisuuden ihannetta. Ihanteena objektiivisuus on toki ylevä, mutta
kyseessä on kuitenkin vain ihanne, ei todellisuus. Todellisuuden luonne olisi
hyvä tehdä akateemisessakin tekstissä näkyväksi – niin siis toimin.
Myönnettävä kuitenkin on, että laimeaksi jää gradussani
väliotsikon lupaus: pitäydyn siinä muutoin varsin konventionaalisessa kielessä
– en niinkään tietoisena kielipoliittisena kannanottona kuin esteettisenä
valintana. Kuni tässä pohteistossa suomeksi, ylätyylisehkö ilmaisutapa tuntuu henkilölleni
varsin luontevalta myös englanniksi.
Josko muut tuhotyöhön
ryhtyisivät puolestain?
Eivät toki kaikki kirjoita kaikkien konventioiden mukaan –
tai oikeastaan kukaan. Tietoisestikin akateemista kieltä ja sen konventioita
ravistellaan säännöllisesti. Esimerkeiksi tästä olen valikoinut muutaman
opiskelijastatuksella tehdyn opinnäytetyön.
Jani Koskiin (tai Koskinen) kirjoitti muutama vuosi sitten kandidaatintutkielmansa
savolaismurteella. Konventioiden rikkominen on myös tapa saada tutkimukselle
julkisuutta – harvasta kandidaatintutkielmasta, etenkään suomalais-ugrilaisen
kielentutkimuksen alalta, on uutisoitu yhtä laajasti kuin Koskisen kandista.
Toinen esimerkki konventioiden julkilausutusta rikkomisesta
on Aviisin uutisoimana tietoisuuteeni astellut Ossi Kukkamäen pro
gradu -tutkielma tupakoinnin positiivisista ulottuvuuksista ja niiden
vaikutuksista tupakkariippuvuuteen. Kukkamäenkin kirjoitustyyli on tietoinen,
tieteen popularisointiin ja tutkittavien äänen kuulumiseen liittyvä valinta
(ks. luku 1.1). Vastaavia esimerkkitapauksia toki on runsaasti, mutta jo matala
uutisointikynnys kertoo omaa kieltään tämän kaltaisten tekstien
kuriositeettiluonteesta.
Toisenlaisena esimerkkinä voidaan pitää pohjoissaameksi
kirjoitettuja tutkimuksia, jollaisista muutamaa olen lukenut – kokemustietoni
asiasta ei voi sanoa olevan järin laajaa, ja yleistäminen sen perusteella
kenties arveluttavaa on, mutta arveluttaville poluille tässä silti lähden
taivaltamaan. Tieteellisiä tekstejä ei pohjoissaameksi ole kirjoitettu järin
pitkään, mutta tästä huolimatta tekstit vaikuttavat hyvin konventionalisoituneen
oloisilta.
Yhtäältä voitaisiin johtopäätöksenä pohjoissaamenkielisten
akateemisten tekstien konventionaalisuudesta sanoa, että tieteen kielen
piirteet tosiaan vaikuttavat universaaleilta, mutta toinen näkökulma on, että
tieteen kentällä vakavasti otetuksi tuleminen vaatii sopeutumista
valtakulttuuriin käytetyn kielen suhteen. Kun kyseessä on pohjoissaamen
kaltainen vähemmistökieli, joka pakotetaan (länsimaisten) valtakielten
määrittämiin muotteihin, on vaikeaa olla näkemättä asiaa tieteen kentillä
tapahtuvaksi kulttuuri-imperialismiksi. Voisiko tieteellinen pohjoissaame
näyttää muunlaiselta?
Lopuksi
Tämän pirstaleisen tekstin lopettaa seuraava itsestään selvä
ajatus: kun konventiot eivät enää ole tarkoituksenmukaisia, niistä tulisi
uskaltaa irrottautua. Suorastaan rikottaviksi on konventiot tehty. Siis: kun
konventiot ovat olemassa vain siksi, että näin on tavattu tehdä, ja niistä on
enemmän haittaa kuin hyötyä, heittäkäämme ne tunkiota kohden, niin pitkälle
kuin heikot kätemme vain saavat ne lingottua!
Siihen saakka, kunnes kaikki turhat konventiot ovat
poissa: lukekaa toki konventionalisoituneita tekstejämme. ;)
