Kirj. Jukka J. Rintala
Kuten lukijoistamme terävä-älyisimmät
lienevätkin jo huomanneet, on viimeisimmästä pohteesta kulunut jo aimo tovi. Vaan
nytpä on päättynyt tämä hiljaisuuden ajastaika. Siksipä onkin sovelias hetki
jälleen palata filologis-lingvistiseen karkeloon ja antaa kanssaihmisille
valistusta siitä, kuinka voivat he ilmaisuansa kehittää ja hioa kuni jalokiveä.
Jokin aika
sitten ilmaisi sosiaalisessa mediassa tuttavani, jota kutsuttakoon tässä
nimellä ”Tomi” (nimi vain vähän muutettu), kuinka on mielestään kelmeä viehkeä sana. Miettikäämme:
kuinka usein käytätte vanhahtavia ilmauksia? Elävätkö puheenparressanne karkelot ja taistelot? Koska viimeksi käytitte sanoja vainolainen ja koelma?
Tällaisten ilmaisujen käyttö voi kieltä mitä mainioimmalla tavalla elävöittää
samalla ylläpitäen kielemme aarteistoa koko täyteydessään.
Tähän toki muuan
ongelma sisältyy: Näiden sanain viehätys perustuu paljolti juuri siihen, ettei
niitä juurikaan käytetä. Ei voine esimerkiksi sanoista nakki ja paska löytää samanlaista
ikiaikaista henkeä, ei löydy pahvista ja
mobiililaitteesta samanlaista pyrkimystä
luoda menneisyyden läsnäolo kuin huomenesta
ja ehtoosta. Jos kaikki näitä
ilmaisuja käyttäisivät, ei niillä samaa kieltä elävöittävää voimaa olisi kuin
niillä nyt on. Mutta kah! On duaalin verran syitä olla asiasta murhetta
pitämättä.
On kaksi tapaa
suhtautua asiaan, ja ne molemmat sangen valideina mieleni autereella siintävät.
Ensinnäkin on selviö, ettei koko natsiooni tule vanhanaikaisia ilmauksia
kovinkaan laajalla mittakaavalla adoptoimaan. Yksilöt voivat siis turvallisin
mielin toisinaan keventää tunnelmaa ja herättää auvoisan hihkaisun inehmojen
sydämissä ilahduttamalla heitä tällaisella kielenkäytöllä – tapahtuipa se
sitten keskustelussa onnikkatoverin kanssa tahi kaunokirjallisuutta
tuotettaessa.
Toinen tapa on
katsoa, että tällaisten ilmausten arkipäiväistyminen kielessämme olisi
tavoiteltavaa. Tämä todennäköisesti vain työntäisi syrjään nyt yleisesti
käytössä olevia sanoja, joilla taas tulevaisuuden kielipioneerit voisivat
leikkiä lyödä. Kenpä tietää, josko sanan veri
käyttö joskus herättää ”ooxä joku 100v ?? xD” -reaktioita samaan tapaan
kuin meidän päivinämme hurme? Kielen
epästaattisuus parahultaisesti avaa possibiliteetin sen luovalle käytölle muutosten puhureissa.
Tekopirteä loppukaneetti! ;)
Tätä pohdetta on sydämeni halajanut joltisenkin ajan. Mielleni sopukoissa lymyili jo pelko, että sanansäilän taitajat Jukka J. Rintala ja Petri Jones ovat tyystin unhoittaneet mielemme ylentämiseksi laaditut pohteet.
VastaaPoista