Kahdeksastoista pohde: Mesikämmen ja ukonvaaja eli vanhahtavista ilmauksista

Kirj. Jukka J. Rintala

Kuten lukijoistamme terävä-älyisimmät lienevätkin jo huomanneet, on viimeisimmästä pohteesta kulunut jo aimo tovi. Vaan nytpä on päättynyt tämä hiljaisuuden ajastaika. Siksipä onkin sovelias hetki jälleen palata filologis-lingvistiseen karkeloon ja antaa kanssaihmisille valistusta siitä, kuinka voivat he ilmaisuansa kehittää ja hioa kuni jalokiveä.

Jokin aika sitten ilmaisi sosiaalisessa mediassa tuttavani, jota kutsuttakoon tässä nimellä ”Tomi” (nimi vain vähän muutettu), kuinka on mielestään kelmeä viehkeä sana. Miettikäämme: kuinka usein käytätte vanhahtavia ilmauksia? Elävätkö puheenparressanne karkelot ja taistelot? Koska viimeksi käytitte sanoja vainolainen ja koelma? Tällaisten ilmaisujen käyttö voi kieltä mitä mainioimmalla tavalla elävöittää samalla ylläpitäen kielemme aarteistoa koko täyteydessään.

Tähän toki muuan ongelma sisältyy: Näiden sanain viehätys perustuu paljolti juuri siihen, ettei niitä juurikaan käytetä. Ei voine esimerkiksi sanoista nakki ja paska löytää samanlaista ikiaikaista henkeä, ei löydy pahvista ja mobiililaitteesta samanlaista pyrkimystä luoda menneisyyden läsnäolo kuin huomenesta ja ehtoosta. Jos kaikki näitä ilmaisuja käyttäisivät, ei niillä samaa kieltä elävöittävää voimaa olisi kuin niillä nyt on. Mutta kah! On duaalin verran syitä olla asiasta murhetta pitämättä.

On kaksi tapaa suhtautua asiaan, ja ne molemmat sangen valideina mieleni autereella siintävät. Ensinnäkin on selviö, ettei koko natsiooni tule vanhanaikaisia ilmauksia kovinkaan laajalla mittakaavalla adoptoimaan. Yksilöt voivat siis turvallisin mielin toisinaan keventää tunnelmaa ja herättää auvoisan hihkaisun inehmojen sydämissä ilahduttamalla heitä tällaisella kielenkäytöllä – tapahtuipa se sitten keskustelussa onnikkatoverin kanssa tahi kaunokirjallisuutta tuotettaessa.

Toinen tapa on katsoa, että tällaisten ilmausten arkipäiväistyminen kielessämme olisi tavoiteltavaa. Tämä todennäköisesti vain työntäisi syrjään nyt yleisesti käytössä olevia sanoja, joilla taas tulevaisuuden kielipioneerit voisivat leikkiä lyödä. Kenpä tietää, josko sanan veri käyttö joskus herättää ”ooxä joku 100v ?? xD” -reaktioita samaan tapaan kuin meidän päivinämme hurme? Kielen epästaattisuus parahultaisesti avaa possibiliteetin sen luovalle käytölle muutosten puhureissa.

Tekopirteä loppukaneetti! ;)