Kahdeksas pohde: GuuGa GuuGa TATATATAT?

Näillä sanoilla tervehdämme jälleen teitä, eikä ole tervehdyksemme syyttä kajahtava, sillä tätä virkettä seuraa kokonaisen pohteellisen verran puhdasta ja aitoa ilosanomaa. Tämänkertainen tarinamme koskettelee hellästi hyväellen deskriptivismin ja preskriptivismin välistä, kuolemattomaksikin kutsuttua taisteloa. Tarina sijoittuu nimeämättömän sosiaalisen median palveluita tarjoavan yrityksen sivustolle, josta kaivettu keskustelu on ajallisesti sijoitettavissa historiamme alkuhämärään; kyseessä on liki tismalleen vuoden vanha Facebook-keskustelu. Sen alkusanat tarjoilee - kuni nyt hyvissä tarinoissa on tapana - humaltunut protagonisti, jota totuudellisuuden puuskassa nimitämme Petri Jonesiksi:

Esimerkiksi tuleva (tilattu) Auringon kultainen kaupunki on parempi olla niin saatanan täynnä ananasta.

Näitä sanankäänteitä, humalaisen tarkkuudella aseteltuja, ajattomia ja mahtipontisia pysähtyi ihastelemaan aiemmista pohteista tutuksi käynyt miekkonen, tuo aivosähkön Casanova, Jukka J. Rintala:

Tuo oli hieno lause.

Aitoa ihastusta kuitenkin kumppaninsa väärintulkitsi, väärintulkitsi ja rumasti manasi:

Mitä vittua odotit? Minä kirjoitin sen.

Tämä puuskahdus ei kuitenkaan saanut Rintalan ilmettäkään värähtämään; ei ilmettä eikä fallosta. Tyynen rauhallisesti, vailla merkkiä myöskään seksuaalisesta kiihottumisesta, tämä vastasi, ja he aivonystyröitään toisiaan vasten hieroivat sen jälkeen virtuaalisesti käydyn keskustelun muodossa:

Jukka J. Rintala: Itse ilmaisisin sen genetiivillä:

"Esimerkiksi tulevan (tilatun) Auringon kultaisen kaupungin on parempi olla niin saatanan täynnä ananasta."

Petri Jones: Hmmm. (FB päätti ilmaista tämän kommentin minulle tässä vaiheessa.) En pidä tätä vääränä, mutten toisaalta ymmärrä miksi se olisi parempi vaihtoehto. Saati että se olisi niin paljon parempi, että korjaus olisi tarpeen.

Petri Jones: Tai ehkä se on parempi (kieliopillisempi), mutta käyttämäni muoto on harvinaisempana ilmentymänä arvokkaampi ja siten voin myhäillä elitistisenä sen kirjoittaneena niin kauan kuin sitä ei ole todistettu vääräksi.

Petri Jones: Tms. Olen myös humalassa.

Jukka J. Rintala: Tiivistetään sama rakenne havainnollistamisen vuoksi yksinkertaisempaan lauseeseen:

"Lehmän on parempi olla täynnä ananasta."

Mikäli sanoisimme: "Lehmä on parempi olla täynnä ananasta", olisi johdonmukaista sanoa myös: "Lehmä on oltava täynnä". Tämä taas ei olisi oikein, sillä 1. partisiipin yhteydessä subjektin attribuutteineen on oltava genetiivinen.

Petri Jones: Jukka on oltava homo.

Petri Jones: En pysty parempaan.

Jukka J. Rintala: Hyvä.

Niin oli yksipuoleista nystyröiden hieronta, tyydytyksettä jäi osapuoli toinen. Mutta vaikkei parempaan pystynyt Jones, ei häntä rauhaan jätetty, alati vainottiin Jonesia, talikoin ja soihduin juoksi Rintala perässään. Keskustelu oli saamassa käänteen: yksittäisestä yleiseen, ihan täysin paskasta marginaalisesti kiinnostavaan:

Jukka J. Rintala: Jos lähdetään siitä, että harvinaisuus antaa arvon lauseelle tahi virkkeelle, on seuraava lause ehdottomasti arvokas: "GuuGa GuuGa TATATATAT håå", mutta koska se ei merkitse mitään järkevää, ei sillä ole informatiivista arvoa.

Petri Jones: Mutta tuo on todistettu vääräksi sen lukemalla. Minun lausettani ei tavanomainen suomen taitaja vääräksi tunnista ensi-istumalta.

Petri Jones: Koska tavanomainen suomen taitaja ei suomea taida.

Jukka J. Rintala: Mikäli lähdetään venyttämään kielellisiä sääntöjä ja standardeja, on miltei millainen lause hyvänsä mahdollinen. Kannatan nollatoleranssia, koska jos kielivirheiden kanssa aletaan tehdä kompromisseja, voidaan päätyä kuvattuun tilanteeseen.

Jukka J. Rintala: ‎"Minun lausettani ei tavanomainen suomen taitaja vääräksi tunnista ensi-istumalta."

- Tuolle lauseelle on kyllä annettava tunnustusta kauniista suomen kielen käytöstä.

Näin veljellisesti Rintala olalle taputti samaa miestä, ken hetkeä aiemmin oli tiuskinut ja suupielistään vaahtoa syljeskellyt eläimellisen kiihkon vallassa. Jones ei kuitenkaan ojennettuun käteen tarttunut, ei rauhanpiippua seesteisesti tuprutellut.

Jos päädyttäisiin, olisi se pitkällisen prosessin tulosta. Erityisesti se olisi pitkällisen prosessin, jossa kielen puhujat puhuisivat kieltä tuohon suuntaan vievästi, tulosta. Siinä tapauksessa ei sitä voi järjissään oleva lingvisti haastaa, sillä kielen muutos olisi kielen siihen pisteeseen tuonut. Se olisi vain hyväksyttävä. GuuGa GuuGa håå!

Preskriptivistit ovat håmåja.

‎"Kielivirheet" ovat ainoita kieltä muokkaavia tekijöitä, kärjistetysti.

Rintala yhä yhteistä kosketuspintaa haki, epätoivoisesti mutta määrätietoisesti:

Argumenttisi voidaan hyväksyä, mikäli on oletettavaa, että suomen kieli kehittyy (tai degeneroituu) sellaiseen muotoon, jossa lauseesi olisi oikeaoppinen ilman genetiiviä.

Mutta miesten välille oli muodostumassa syvä kuilu, ystävyyden kahleet olivat he viimein riisumassa pois lopullisesti. Miehen paikka on sota, olivat veikot viimein ymmärtämässä ja taistojen tielle oli keskustelu matkalla.

Petri Jones: Ei sillä ole mitään tekemistä alkuperäisen argumenttini kanssa. Alkuperäinen argumenttini oli snobbailevaa homoilua. Suomen kielen kehitys ei siihen juurikaan liity.

Jukka J. Rintala: Kommenttini tarkoitus olikin lähinnä väittää vastaan periaatteen vuoksi. En olettanutkaan, että asialla olisi selvää yhteyttä.

Petri Jones: Kommenttisihan oli aivan oksettavan konsensushakuinen.

Sitten valaisevan esimerkin Jonesilta pitkäkestoisessa lainassa olevan mustan kauluspaidan hihasta kaivoi Rintala, syvältä kuivuneen ja ikiajoiksi pinttyneen hien vierestä:

Jukka J. Rintala: GuuGa Guuga håå. TATATATAT?

Petri Jones: "GuuGa GuuGa håå. TATATATAT!"

Jukka J. Rintala: Miksi lainausmerkit?

Petri Jones: Lainasin kirjoittamasi paskan ja korjasin sen? Emminä vittu tiiä.

Ja niin viimein oli Rintalan kamelin selkä katkaistu, viimeinen pisara valutettu ja olkinuken ratkaiseva korsi korttitalon kaatanut. Hän etsi aivopoimujensa perimmäisistä nurkista sen kauheimman kirosanan, haukkumalekseemin, jota pahempaa ei tiennyt, ja ilmoille sen kajautti, Jonesin henkilöön kajautuksen kohdistaen:

Deskriptivisti!

Kävi kuitenkin niin, että Jones piti tätä henkilöään mainiosti kuvaavana terminä. Näinpä oli seuraavaksi käsiteltävä saneen "TATATATAT" merkitystä ja intonaatiota. Kun tämän ja pronssiesineistön suhde oli saatu selvitettyä kääntyi keskustelu hetkeksi sivuraiteille, filosofien, feministien ja sikaeläinten maailmaan.

Siemen oli kuitenkin kylvetty, deskriptivismin ja preskriptivismin välisen kuolemattoman taistelon rajalinjat verellä piirretty. Tähän kuitenkin lopetamme tämänkertaisen tarinamme.

Mitä kielellisiä siemeniä sinä olet viimeksi onnistunut kylvämään hedelmälliseen maahan? ;) Ovatko preskriptivistit todella pääsääntöisesti håmåja? Himoitsevatko deskriptivistit todella grammaattisten oppimestareidensa väräjäviä sukuelimiä toivoen salaisesti olevansa preskriptivistejä? Wut? TATATATAT?

Pohteisto laajenee jälleen toisena hetkenä ennaltamäärittelemättömästä aiheesta. Sitä odotellessanne: pitäkää kieliänne kuin GuuGaa kämmenellä!