torstai 29. syyskuuta 2011

Kuudes pohde: homojen eheyttämisestä

Kirjoittanut Petri Jones

Seuraavassa presentoin lyhyesti erään seikan, jonka avulla olen koettava ärtyneisyystasoani hillitä, kun seuraavan kerran kohtaan tekstin, mi homojen (tai muun ihmisryhmän) eheyttämistä käsittelee. Sen vastikään aivoni tietoisuuteni saattoivat; yllättäen, oivalluksenomaisesti.

Saksan kielestä sellainen hieno sana löytyy kuni ‘Ehe’. Suomenkielinen vastine sanalle voisi olla ‘avioliitto’. Tämän perusteella osaavat viisaimmat teistä jo epäilemättä päätellä, mikä on tämän pohteen suunta ja tarkoitus. Teille suon ajatuksissani taputusluontoista toimintaa, pienellä sarkastisella vivahteella tosin. Lopuille teistä eksplikoin ajatusketjun loppuosan kahdessa seuraavassa kappaleessa.

Ehdotteeni on, että ‘Ehe’ lainasanaksi suomeen otettaisiin. Avioliittoon sillä mukavasti viitattaisiin. Suomen kielen sananmuodostusprosessein mukaisesti siitä kivasti uusia sanoja johdettaisiin. Yksi tällainen olisi verbi, ‘eheytyä’; merkityksensä ‘avioliittoutua, mennä naimisiin’. Toinen taas: ‘eheyttää’; ‘avioliittouttaa, saattaa naimisiin’.

Näin olen eheyttämisen uudelleenmäärittävä. Sen myötä seuraavan kerran Räsäsen tai jonkun vastaavan tahon puhuessa homojen eheyttämisestä itsekseni hihittelen takinkääntöään.

Seuraavaa pohdetta odotellessanne hihitelkää tekin lingvistisille oivalluksillenne – häpeilemättä ja jatkuvasti!